WASHINGTON Euroopan johtajat pelkäävät aivan perustellusti, että Sveitsin Davosiin laskeutuu tänään jopa tavallista kovemmilla kierroksilla käyvä Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump, joka nauttii maineestaan koko maailman hulluna kuninkaana.
Trump on vähintään länsimaailman kuningas, koska hän on juuri osoittanut pystyvänsä käydä nappaamassa vaikka vieraan valtion johtajan kodistaan, eikä sille kukaan voi mitään.
Trumpia kutsutaan yhä useammin myös vähän hulluksi, koska hän vaatii maalleen Grönlantia, koska Norja ei myöntänyt hänelle Nobelin rauhanpalkintoa.
Norja on tietenkin eri maa kuin Grönlannin omistava Tanska, eikä Norjan valtio edes jaa Nobeleita, mutta se on Trumpille sivuseikka.
Trumpin hulluna mutta näinä aikoina jopa mahdollisena tavoitteena on palata Davosista takaisin kotiin sekä Nobelin rauhanpalkinto että Grönlannin valloittaminen hieman lähempänä.
Mutta Trump on aina valmis neuvottelemaan. Grönlannin voi vaihtaa Nobeliin ja toisin päin. Trumpin päässä saari ja palkinto ovat kietoutuneet viime päivinä yhä useammin yhteen.
Trumpin villi vuosipäivä
Trumpin tämän päivän puheelta Davosissa voi odottaa lähes mitä tahansa, jos sama touhu jatkuu kuin tiistaina hänen presidenttikautensa vuosipäivänä.
Yöllä Trump jakoi omaan viestipalveluunsa henkilökohtaiset tekstiviestit Ranskan presidentti Emmanuel Macronilta ja Naton pääsihteeri Mark Ruttelta.
Trump julkaisi lisäksi manipuloituja ja tekoälyllä tehtyjä kuvia. Yhdessä hän valloittaa Grönlannin. Toisessa hän istuu eurooppalaisten johtajien kanssa työhuoneessaan taustallaan kartta, jossa Kanada, Grönlanti ja Venezuela on liitetty Yhdysvaltoihin.
Trumpin trollaamiseen sosiaalisessa mediassa on ehditty tottua, mutta nyt viesteissä näkyi vielä selvempi tavoite Euroopan nöyryyttämiseen ennen Naton kuninkaan saapumista.
Eilen iltapäivällä Trump ilmoitti lyhyellä varoitusajalla pitävänsä tiedotustilaisuuden harvinaisesti Valkoisen talon lehdistöhuoneessa. Mitäköhän tällä kertaa?
Trump antoi odottaa itseänsä pitkään ja puhui sitten 80 minuuttia tajunnanvirtaa ensimmäisen vuoden saavutuksistaan.
Uutisia Trump ei tarjonnut vaan kertoi muun muassa, että hänen äitinsä mielestä hänellä oli baseballin pelaajana kykyjä ammattilaiseksi asti. Tuttua koko maailman huomion pyörittelyä siis.
Yksinpuhelun jälkeen Trump vastasi vielä puolen tunnin ajan toimittajien kysymyksiin erityisesti Grönlannin valtauspyrkimyksistä, mutta hän halusi selvästi jättää Euroopan pelkäämään.
Trumpilta kysyttiin suoraan, kuinka pitkälle hän on valmis menemään Grönlannin havittelussa.
– Saatte sitten tietää, hän vastasi.
Trumpin mielistely ei enää toimi
Suomessa ollaan toistettu vuosia, että Venäjän presidentti Vladimir Putin arvostaa ainoastaan voimaa. Suomessa ollaan toistettu myös vuosia, että Trump pitää Putinia hengenheimolaisenaan.
Viime vuoden alkupuolella Euroopan johtajat päätyivät silti hiljalleen sanattomaan sopimukseen, että paras tapa selviytyä Trumpin neljästä vuodesta on hänen mielistelynsä.
Se toimikin hetken aikaa, koska Trump on kehuille niin perso.
Trump on kuitenkin myös väsymätön taistelija, jonka elämä on ikuista astumista huoneeseen ja sieltä voittajana jatkamista seuraavaan huoneeseen.
Edellisen huoneen lahjoilla ei ole hyötyä seuraavassa, mutta lamaantunut asenne pysyy mielessä.
Siksi Trump on vihjannut viime päivinä useasti, että tuskin Eurooppa tohtii vastustaa tosissaan Grönlannin nappaamista, jos Yhdysvallat alkaa pelata kovilla panoksilla.
Trumpin ensimmäisen presidenttikauden Tanskan-suurlähettiläs Carla Sands kommentoi eilen sanomalehti Politicolle, että Grönlannin valtaaminen ei hajota Natoa, koska sotilasliitto on jo valmiiksi Yhdysvaltojen oma työväline.
– Yhdysvallat on yhtä kuin Nato. Me olemme muiden turvapeitto, Sands sanoi.
Euroopalla ei ole kykyä puolustaa tai kehittää Grönlantia, joten he joutuvat tekemään sopimuksen Trumpin kanssa, Sands ennakoi.
Trump sanoi maanantaina, että Eurooppa tuskin vastustaa liikaa Grönlannin hankkimista:
Millaiseen sopimukseen Trump sitten on valmis?
Häntä eivät ole vaikuttaneet kiinnostavan lainkaan ehdotukset muiden Nato-maiden joukkojen lähettämisestä Grönlantiin.
Trump on sanonut, että entisenä kiinteistömogulina hän tietää, että on aina paljon parempi omistaa kuin vuokrata. Hän tietenkin haluaa vallata vahtivuorollaan maailman suurimman saaren Yhdysvalloille.
Ainoa vertoja vetävä asia on Nobelin rauhanpalkinto, koska Trumpin toden teolla politiikkaan vetänyt presidentti Barack Obama sai Trumpin mielestä palkinnon väärin perustein.
Eilisessä tiedotustilaisuudessa Trump väitti jälleen, että Norjan valtio päättää todellisuudessa rauhanpalkinnon saajan, eikä mikään kummallinen komitea.
Trumpin ajatuksena tuntuu olevan, että Norjan hallitus pystyy halutessaan painostamaan Nobel-komiteaa vaihtamaan mielipiteensä viime vuoden palkinnosta tai ainakin lupaamaan tämän vuoden palkinnon jo nyt Trumpille.
Vastineeksi rauhanpalkinnosta Trump voisi ainakin hetkeksi luopua uhkailuistaan hyökätä Grönlantiin.
Ei ole enää lainkaan mahdotonta, että Pohjoismaiden johtajien kesken aletaan käydä keskustelua, kuinka komiteaa voidaan painostaa, jos oma ylpeys nielemällä voidaan tekohengittää Natoa taas hieman pidemmälle.
Trumpin lehdistötilaisuuden lopulla häneltä kysyttiin, miten Nobelin rauhanpalkinnon saaminen parantaisi tavallisten amerikkalaisten elämää.
– Ei se parantaisi heidän elämäänsä, Trump sanoi.
Trump jatkoi kuitenkin pelastaneensa viime vuoden aikana kymmeniä miljoonia ihmishenkiä. Se on oleellisempi asia, hän sanoi.