Kolumni
Kolumneja kirjoittaa joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Kuuntele tämä ja muita kolumneja Yle Areenassa
Lue kolumneja
Uskoani parempaan tulevaisuuteen koetellaan lastenvaateosastolla. Valtaosa meistä ymmärtää jo, ettei sukupuoli ole ihmisen persoonallisuutta tai kiinnostuksenkohteita määrittelevä tekijä. Lastenvaatteissa stereotypiat kuitenkin yhä elävät vahvoina.
Taaperoiästä eteenpäin kauppojen osastot jakaantuvat vaaleanpunaiseen ja sinivihreään.
Lasten maailmassa on paljon yhteisiä asioita. Lapset innostuvat palapeleistä, hippaleikistä, leppäkertuista ja taskulampuista. On kiinnostuksen vaiheita, joihin kuuluvat avaruus, muinainen Egypti tai dinosaurukset. Lapset pitävät koirista ja kissoista, haluavat syöttää lampaalle voikukanlehtiä kotieläinpuistosssa ja nauravat pieruvitseille.
Lastenvaatteet suunnittelevat ja ostavat kuitenkin aikuiset. Vaatteen ostamisessa on usein myös kyse vanhemmasta itsestään. Vaatteen kautta voi viestiä vanhemmuudestaan, mausta ja arvoista. Vaatteet heijastelevat odotuksia, joita kohdistamme lapsiin.
Minkälaisia nämä vaatteet sitten ovat? Otetaan lyhyt kierros hyllyväleissä.
Tyttöjen osasto hehkuu vaaleanpunaisen ja violetin sävyistä. Glitter ja paljetit kimaltavat. Kuva-aiheet ovat sydämiä, tähtiä, yksisarvisia, kukkia ja kissoja. Jos haluaa koirapaidan, on todennäköisesti suunnattava poikien puolelle.
Taaperoikäisiä poikia valmistellaan ehkä alitajuisesti armeijan vihreisiin, koska jokaiselta poikien lastenvaateosastolta on mahdollista ostaa vihreät reisitaskuhousut, sekä kokoelma muita armeijanvihreitä ja laivastonsinisiä vaatteita. Kuvituksissa hallitsevat hirmuliskot ja moottoriajoneuvot. Dinojen lisäksi edustettuina ovat kalat, karhut ja koirat. Erityisesti muodissa ovat mäyräkoirat, jotka on usein esitetty humoristisin sävyin.
Pojille tosiaan myydään huumoripaitoja, tyttöjen osastolta niitä ei löydä. Ajoittain pojille on tarjolla myös joitakin koneita: robotteja ja raketteja.
Valikoimasta on vaikea löytää vaatetta, joka ei samalla toimisi sukupuoleen liitetyn stereotypian kannatuspaitana.
Erot näkyvät myös materiaaleissa ja leikkauksissa. Tiedän ostaneeni kirpputorilta ”tyttöjen” t-paidan, kun kaula-aukko paljastaa parivuotiaan lapseni solisluut ja osan rintakehää. Tyttöjen vaatteet ovat useammin myös niukempia ja tyköistuvia, ja niissä on keinokuituja. En ole vielä löytänyt pikkutyttöjen hellevaatteita, jotka olisivat väljiä ja suojaisivat auringolta peittämällä olkapäät ja reidet.
Vaatebrändeissä on toki laatueroja. Merkit, joiden pääasiallinen bisnes on tehdä aikuisten vaatteita, tekevät surkeimpia lastenvaatteita. Näissä ketjupaikoissa kukkivat räikeimmät kliseet.
Lastenvaatteiden tekemiseen erikoistuneet brändit ovat iloinen, mutta usein myös kalliimpi, poikkeus. Vaatteissa korostuu käytännöllisyys ja tietämys perheiden arjesta. Vetoketjut ovat isoja, jotta lapsi voi itse harjoitella sen käyttöä. Polvissa on vahvikkeet ja kurahousuissa lenkit lahkeissa. Ulkovaatteissa tarjolla on myös oranssia, punaista ja keltaista.
Vaatteilla itsessään ei ole sukupuolta. Raitapaita on raitapaita kenen tahansa päällä. Kaikkien kokemus sukupuolesta ei myöskään löydy tyttöjen tai poikien osastoilta. Ennen murrosikää lasten mittasuhteet ovat hyvin samansuuntaisia ja osa lastenvaatemerkeistä myykin pelkällä yläotsikolla lastenvaatteita. Usein kuitenkin myös näiltä merkeiltä löytyy se sininen t-paita, jossa dinosaurus ratsastaa raketilla ja erikseen punainen rimpsumekko.
Eikö näillä aineksilla tosiaan saada aikaan mitään variaatiota?
Sukupuolisensitiivisyys on aikuisten ymmärrystä sukupuoleen liittyvistä oletuksista. Stereotypioiden havaitseminen on ensiaskel niiden purkamiseen. Ilman sukupuoleen liittyviä oletuksia lapsi saa mahdollisuuden kasvaa omaksi itsekseen.
Sensitiivisyys ei tarkoita sukupuolen kieltämistä, vaan ohjaa sen moninaiseen ilmaisuun. Tietoisuus näistä asioista on laajalti levinnyt lastenkulttuuriin ja kasvatukseen, mutta muoti laahaa jäljessä.
Lapset eivät ole ehtineet omaksua aikuisten ankeita ajatuksia. Lapset kysyvät vilpittömästi, miksi ja miten. Heille maailma on mahdollisuuksia: kaksi keppiä muodostaa linnan, ja hulavanne lattialla on linnunpesä.
Lapset näkevät kaiken aikaa uusia tapoja olla. Myös lastenvaatteiden tulisi juhlia tätä mielikuvituksellisuutta.
Ronja Salmi
Kirjoittaja on toimittaja, joka käy lastenvaateosastolla vain pakon edessä.