Juttu tiivistettynä
Yhdysvaltain kongressi hyväksyi keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa Epstein-asiakirjoja koskevan lain.
Laki velvoittaa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin oikeusministeriön julkaisemaan tutkinta-aineistonsa edesmenneestä tuomitusta seksuaalirikollisesta, Jeffrey Epsteinistä.
Asiakirjojen julkaisemista on vaadittu pitkään. Niistä toivotaan vastauksia muun muassa siihen, mitä Trump tiesi Epsteinin rikoksista.
Asia meni ensin edustajainhuoneeseen, jossa lähes kaikki eli 427 äänesti asiakirjojen julkaisemisen puolesta. Vain 1 äänesti vastaan. Edustajista 7 jätti äänestämättä.
Seuraavaksi lakiesitys siirtyy senaattoreiden pöydälle, mikä tapahtuu ABC Newsin mukaan todennäköisesti tänään keskiviikkona paikallista aikaa.
Republikaanisenaattorit suostuivat eilen kuitenkin ehdotukseen siitä, että lakiesitys hyväksytään yksimielisesti sen saapuessa senaattiin.
Lakiesitys siirtyy siis suoraan senaatin kautta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin allekirjoitettavaksi. Tämä voi tapahtua PBS:n mukaan jo samana päivänä, kun lakiesitys saapuu senaattiin.
Trumpilla olisi periaatteessa mahdollisuus käyttää veto-oikeuttaan tässä vaiheessa.
Kongressi voi kuitenkin yliajaa presidentin veto-oikeuden, jos se saa kahden kolmasosan enemmistön. Kahden kolmasosan saavuttamiseksi senaatti tarvitsisi myös laajan hyväksynnän republikaaniedustukselta.
”Aktiivinen tutkinta” voisi estää materiaalien julkistamista
Trump on aiemmin sanonut allekirjoittavansa lakiesityksen, jos kongressi sen hyväksyy. Hän voisi halutessaan myös julkistaa asiakirjat ilman lakia.
Trumpin allekirjoituksen jälkeen asiakirjat on julkaistava 30 päivän sisällä. Lakiesitys koskee asiakirjoja, jotka eivät ole salassapidettäviä.
Oikeusministeri voi lakiesityksen mukaan myös päättää olla julkaisematta tai sensuroida asiakirjoja, mikäli niiden paljastaminen loukkaisi liiaksi henkilön yksityisyyttä tai julkaiseminen haittaisi käynnissä olevaa tutkintaa.
Tietoja ei kuitenkaan saa salata poliittisen arkaluontoisuuden, nolouden tai mainehaitan takia.
Lakiesityksen kohta aktiivisesta tutkinnasta voi kuitenkin vielä heittää kapuloita rattaisiin, arvioi perustuslakioikeuden professori Jonathan Entin BBC:lle.
Yhdysvaltain oikeusministeriö kertoi viime viikolla aloittavansa Trumpin pyynnöstä tutkinnan Yhdysvaltojen entisen presidentti Bill Clintonin ja Epsteinin yhteyksistä.
– Jos kyseessä todella on vakava tutkinta, syyttäjät eivät todennäköisesti halua kaiken tulevan julki samalla, kun he selvittävät mahdollisia syytteitä, Entin sanoo.
Korjattu 19.11.2025 kello 13.26: Vain yksi äänesti edustajainhuoneen äänestyksessä lakiesitystä vastaan, ei kahdeksan, kuten uutisessa virheellisesti aiemmin luki.