Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin entinen neuvonantaja ja MAGA-vaikuttaja Steve Bannon sai neuvoja sittemmin edesmenneeltä seksuaalirikolliselta ja investointipankkiirilta Jeffrey Epsteinilta, käy ilmi keskiviikkona julkaistuista Epsteiniä koskevista materiaaleista.

Bannonin nimi on mustattu julkistetusta materiaalista, mutta Britannian yleisradio BBC ja The Guardian ovat vahvistaneet viestien lähettäjän ja vastaanottajan käymällä läpi Bannonin liikkumisia, viestien päivämääriä ja niissä mainittuja paikkoja sekä viestien kontekstia. Asiasta uutisoivat myös muut mediat kuten televisiokanava PBS ja NBC News.

Epstein näyttää ottaneen aktiivisen roolin Bannonin mediaesiintymisten hiomisessa tämän puolustaessa Trumpia mediakampanjassa vuonna 2018, kertoo The Guardian. Epstein osallistui ainakin veroalennuksia, maahanmuuttoa ja turvallisuusluokituksia koskevan viestinnän laatimiseen.

Epstein jakoi Bannonille neuvojaan samana vuonna myös Bannonin vieraillessa Euroopassa.

Neuvojen lisäksi Epstein järjesteli Bannonin matkailuun liittyviä asioita. Epstein kysyi eräässä Bannonille lähettämässään viestissä, miltä Bannonista tuntuu, kun hänellä on ”historian parhaiten palkattu matkanjärjestäjä”.

Bannon oli Trumpin läheinen liittolainen ja auttoi Trumpia vaalikampanjoinnissa. Hän toimi myös Trumpin ensimmäisen presidenttikauden aikana hetken Trumpin neuvonantajana.

Bannon tuomittiin helmikuussa kolmen vuoden ehdolliseen vankeuteen petoksesta, joka liittyi Yhdysvaltain ja Meksikon välisen rajamuurin rakentamiseksi järjestettyyn rahankeräyskampanjaan.

Yhdysvaltain edustajainhuone äänestää ensi viikolla siitä, julkaiseeko maan oikeusministeriö kaiken sen hallussa olevan Epsteiniin liittyvän materiaalin.

Epstein tunnusti vuonna 2007 syyllisyytensä alaikäisten prostituutiota koskeviin rikoksiin ja hänet merkittiin seksuaalirikollisten rekisteriin Floridassa. Vuonna 2019 hänet pidätettiin epäiltynä alaikäisten tyttöjen seksikaupasta, mutta hän kuoli vankilassa ennen oikeudenkäyntiään.

Yhdysvaltain oikeusministeriön ja liittovaltion poliisin (FBI) muistio vahvisti kesällä, että Epstein kuoli itsemurhaan.

Poliittinen strategi Steve Bannon (oikealla) esiintyy New Yorkin oikeudessa myöntääkseen petossyytteet New Yorkissa, New Yorkissa, Yhdysvalloissa, 11. helmikuuta 2025. Bannon, joka oli aikoinaan entisen presidentin Donald Trumpin neuvonantaja, myönsi syyllisyytensä yksityisen organisaation lahjoittajien huijaamiseen, joka väitti rahoittavansa muurin rakentamista Yhdysvaltojen ja Meksikon väliselle etelärajalle.