Kolumni
Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Kuuntele tämä ja muita kolumneja Yle Areenassa
Lue kolumneja
Syyskuussa Kiina juhli ja muisteli maailmansodan päättymistä. Vieraiksi oli kutsuttu Venäjän, Intian ja Pohjois-Korean johtajat. Euroopassa spektaakkeli havahdutti ymmärtämään, että elämme uusien valtakeskusten maailmassa.
Taloustieteilijä Sixten Korkman on äskettäin kirjoittanut Ukrainan sodan varjostaman Euroopan kohtalonhetkestä, jossa otetaan mittaa meidän perusarvoistamme.
Mutta Kiinan ja Intian nopea nousu, Venäjän irrottautuminen kaikista säännöistä sekä Yhdysvaltojen demokratian rapautuminen liittyvät Euroopan kannalta vielä perustavampiin ongelmiin.
Sata vuotta sitten Eurooppa oli napa, jonka ympärillä maailmanpolitiikka pyöri. Nyt tuntuu, että sen kello on jo lyönyt viimeiselle kierrokselle.
Valtakeskusten maailmassa Eurooppa on käymässä irrelevantiksi. Muut ovat rynnineet ohitse.
Eurooppa ei ole vain maantiedettä vaan tietynlaisen sivilisaation idea.
Euroopan juuret ovat antiikin Roomassa, joka oli voimissaan yli tuhat vuotta ennen näivettymistään. Sitä ennen sen valta ehti siirtyä Bysanttiin, jossa itseään roomalaisiksi kutsuneet keisarit hallitsivat vielä tuhat vuotta.
Moderni Eurooppa ehti sekin kukoistaa reilut tuhat vuotta ennen kuin Yhdysvalloista kehittyi valtakeskus, joka jätti sen varjoonsa. Samalla Amerikka hukkasi perinnöksi saamansa eurooppalaiset arvot.
Globaalissa valtapelissä Euroopalla ei enää ole ystäviä. Meistä ei piittaa Kiina, ei Amerikka, ei Venäjä.
Jotkut kuvittelevat vielä, että Amerikka palaa Euroopan idean takuumieheksi. Että Ukrainan sodan loputtua ja Donald Trumpin presidenttikauden jälkeen kaikki on taas kuin ennen.
Ei tarvitse olla näkijä ymmärtääkseen, että mannerlaatat ovat nyrjähtäneet vanhoilta sijoiltaan lopullisesti.
On outoa, ettei asiasta kanneta enemmän huolta.
Eurooppa on taloudellinen jättiläinen mutta maailmanpolitiikan höyhensarjalainen.
Kaikkialla tunnetaan nimet Marco Rubio tai Sergei Lavrov. Heitä kuunnellaan, vaikka sitten vastentahtoisesti. Mutta arvaan, ettei moni edes Euroopassa tiedä, mitä Kaja Kallas tai António Costa tekevät.
Costa johtaa puhetta Eurooppa-neuvostossa ja Kallas on Euroopan unionin korkea edustaja. Kysymys kuuluu, mitä Kallas edustaa?
Jotkut sanovat, ettei ketään kiinnostakaan, mitä hän edustaa niin kauan kuin EU ei ole oikea liittovaltio.
Euroopan unionissa on eräitä federalistisia elementtejä, kuten parlamentti ja tuomioistuin. Veronkanto-oikeus kuitenkin puuttuu. Matkalla kohti liittovaltiota seuraavat askeleet olisivat yhteisvelka ja siirtyminen määräenemmistöpäätöksiin.
Toimiva ratkaisu voisi olla kaksikamarinen systeemi, jossa jokaista valtiota edustaisi sama määrä senaattoreita. Edustajainhuone heijastelisi suoremmin kunkin valtion väkilukua.
Federalismi ei ole Euroopassa täysin ilman kannatusta. Liittovaltiota ajavalla puolueella nimeltä Volt Europa on jopa viisi jäsentä EU-parlamentissa. Kuriositeettina voi mainita, että huhtikuussa Viron entinen presidentti Toomas Hendrik Ilves liittyi puolueen jäseneksi.
Suomessa liittovaltiokehitystä toki kavahdetaan. Mutta ajatus Suomesta, joka ei olisi osa tulevaisuuden liittovaltiota, on absurdi. Se olisi yhtä mieletön kuin unelma Suomen valtiosta irtaantuneesta Kotkan kaupungista. Sellainen lilliputti olisi kuvainnollisesti vain kuraa kiinalaisten kengänpohjassa.
Ilman liittovaltiota Eurooppa on vaarassa taantua maailman ulkomuseoksi, jossa historia on kyllä näytillä mutta jossa historiaa ei enää tehdä.
Pelkästään se, että sekä Donald Trump että Vladimir Putin vierastavat yhtenäistä Eurooppaa, on vahva suositus liittovaltiolle.
Ollako museo vai maailmanvalta, siinäpä kysymys. Mutta kun Euroopassa pitäisi ryhtyä toimeen, kylmä ja riitainen tuuli tuntuu lakaisevan suuret suunnitelmat unohduksiin.
Vielä äskettäin Suomessa arkailtiin puhua Natosta. Nyt pelätään Euroopan liittovaltiota. On aika olla rohkeampi. Hesarissakin entinen chileläisministeri kehotti Eurooppaa lopettamaan nynnyilyn.
Kari Enqvist
Kirjoittaja on kirjailija ja emeritusprofessori.