Suurimman oppositiopuolueen SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman jatkoi hallituksen työllisyys- ja talouspolitiikan arvostelua puolueen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Lappeenrannassa.

Lindtmanin mukaan Suomessa työttömyys ja velkaantuminen pahenevat, koska hallitus keskittyy ”saksipolitiikkaan” ja todelliset kasvutoimet puuttuvat.

– Ikävä tosiasia on, että pahinta koronavuotta 2020 lukuun ottamatta Petteri Orpon vahtivuorolla otetaan joka vuosi enemmän velkaa kuin Sanna Marinin aikana.

– Tilanteen karmeus kiteytyy työllisyyskehitykseen. Työpaikkoja luvattiin 100 000 lisää, mutta tähän mennessä niitä (työpaikkoja) on ainoastaan menetetty. Hallitus on 170 000 työllistä takamatkalla omasta tavoitteestaan. Kiire tulee, Lindtman ryöpytti.

Lindtman torjuu hallituksen ehdottaman velkajarrun

Hallituksen ehdotus julkista velkaa hillitsevästä velkajarrusta on lausuntokierroksella, joka päättyy tänään maanantaina. Velkajarru sitoisi velkasuhteen jatkuvan vähentämisen osaksi lainsäädäntöä.

Ehdotuksen mukaan velkasuhdetta sitouduttaisiin vähentämään yhden prosenttiyksikön vuodessa. Lopulta velan suhde kansantuotteeseen saisi olla enintään 40 prosenttia.

– Emme tätä mallia kannata, Lindtman sanoi.

Valtiovarainministeriön laskelmien mukaan tavoitteen saavuttaminen kestäisi kymmeniä vuosia.

– Jokainen voi itse ajatella, millainen ohjausvaikutus siitä tulee julkiseen talouteen, jos se tavoite siintää 50 vuoden päässä vuonna 2080. Eihän sillä ole mitään todellista ohjausvaikutusta, Lindtman sanoi.

Hänen mukaansa SDP on valmis kuitenkin keskustelemaan keinoista sitouttaa tuleviakin päättäjiä julkisen velan vähentämiseen. Lindtman ehdottaa ratkaisuksi Ruotsin mallia, jossa puolueet sitoutuvat ennen eduskuntavaaleja tavoittelemaan tiettyä velkaantumisen vähentämistahtia seitsemän vuoden aikavälillä.

– Toivon, että hallitus on valmis aidosti tästä käymään keskustelut kaikkien puolueiden kanssa, Lindtman sanoo.

Taipuuko rahasto Orpon ”painostukseen”?

Lindtman syytti poliittisessa puheenvuorossaan pääministeri Orpoa myös Työllisyysrahaston poliittisesta painostamisesta.

Orpo vetosi elokuun puolivälissä Työllisyysrahastoon maltillisten työttömyysvakuutusmaksujen korotusten puolesta, jotta maksujen nosto ei tyrehdyttäisi kuluttajien ostovoimaa.

– Talouslukujen kaunistelemiseksi ensin vietiin Valtion asuntorahaston varat, sitten lähtivät varat Valtion eläkerahastosta, nyt aletaan jo Työllisyysrahastoakin tyhjentää.

Työnantajien ja työntekijöiden hallinnoima Työllisyysrahasto päättää tällä viikolla työttömyysvakuutusmaksujen tasosta ensi vuodelle.

– Seuraan mielenkiinnolla, miten Työllisyysrahaston johto kestää tätä poliittista painostusta, kun rahasto tällä viikolla tekee omaa esitystään ensi vuoden maksuiksi, joka perustuu lakiin ja vakiintuneeseen käytäntöön, Lindtman sanoi.

Lindtmanin mukaan keskituloisen suomalaisen verorasitus on nyt korkeimmillaan kymmeneen vuoteen, ansiotuloveron kevennyksistä huolimatta.

– Kun varovaisestikin arvioiden laskee kaikki muutokset ja hallituksen päätökset yhteen, todennäköistä on, että suurella osalla tavallisista palkansaajista verojen maksurasitus nousee ensi vuonna entisestään.

Oman ehdotuksensa ensi vuoden budjetiksi SDP tekee Lindtmanin mukaan sen jälkeen, kun hallituksen esitys on esitelty eduskunnalle ja siitä on saatu riippumattomat vaikutusarviot.

Hiljainen hetki Eemeli Peltoselle

Ensi kertaa kesän jälkeen kasvokkain tavannut SDP:n eduskuntaryhmä piti Lappeenrannassa hiljaisen hetken viime viikolla kuolleen kansanedustajan Eemeli Peltosen muistoksi.

Muistopuheenvuoroissaan Lindtman ja Tuppurainen kuvasivat Peltosta viisaaksi ja erityiseksi ihmiseksi, joka kykeni ylittämään poliittisia rajalinjoja eikä vaatinut itselleen kunniaa tai ylistyssanoja.

– Hänellä oli tapana päättää myrskyisät politiikan väännöt yhteen olennaiseen sanaan: ”eteenpäin”, Lindtman sanoi.

Lindtmanin mukaan eduskuntaryhmän on nyt mentävä poliittisessa työssään eteenpäin.

Munuaissairautta sairastanut Peltonen teki itsemurhan Eduskuntatalossa.

Lindtmanin mukaan ajan kuluessa saadaan lisää vastauksia siihen, mitkä tekijät ja syyt tragedian taustalla ovat.

– Uskon, että aika antaa vastauksia ja laittaa asiat oikein päin.