Tummansiniset, raskaat pilvet ja puoleen tankoon lasketut Suomen liput värittivät Järvenpään kaupungin katukuvaa keskiviikkona aamupäivällä.
Tieto kansanedustaja Eemeli Peltosen kuolemasta tiistaina tuli täytenä yllätyksenä kaikille. Myös oman valtuustoryhmän väelle.
– Kun kuulimme, että on jotain tapahtunut eduskunnassa, meidän ryhmässä moni nopeasti huomasi uutisen. En kuitenkaan usko, että siinä vaiheessa kukaan osasi edes kuvitella, että kyse on Eemelistä, sanoo Satu Tuominen.
Tuominen on Järvenpään kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja ja SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja. Hän kuvailee ryhmän tunnelmia järkyttyneiksi ja epäuskoisiksi.
– Meillä on suuri huoli Peltosen perheestä ja läheisistä. Hänen puolisonsa on myös valtuustoryhmän jäsen ja meille läheinen ihminen.
Järvenpää-talon viereisellä hiekkakentällä, entisen kaupungintalon paikalla mölkkyä ja bocciaa pelanneet eläkeläiset olivat niin ikään vähäsanaisia suru-uutisen edessä.
Alle 50 000 ihmisen kaupungissa piirit ovat verrattain pienet, ja moni eläkeläisjärjestöihin kuuluva ehti tavata nuoren Peltosen eri yhteyksissä.
– Hän oli pidetty persoona ja lupaava poliitikko, jolla oli tulevaisuus edessä, sanoo Timo Lampela.
– Hän kävi monet kerrat eläkejärjestöissä puhumassa ja kertomassa meille kaupungin asioista. Hän viihtyi hyvin meidän eläkeläistenkin seurassa, sanoo Seppo Sivonen.
Järvenpään uusi ykköspoliitikko valitaan lähiviikkoina
Kunnallisen päätöksenteon täytyy kuitenkin jatkua normaalisti, vaikka yksi on rivistä poissa.
Kaupunginhallituksen johdossa jatkaa ensimmäinen varapuheenjohtaja, kokoomuksen Heidi Perkiö.
Syyskauden ensimmäinen valtuuston kokous on 15. syyskuuta. Tuohon kokoukseen mennessä SDP valitsee omista riveistään henkilöt Peltoselta jääneisiin luottamustehtäviin.
– Emme ole vielä ollenkaan puhuneet siitä, miten tästä mennään eteenpäin. Todennäköisesti joudumme pitämään jäsenkokouksen ja valitsemaan näitä paikkoja sitten uudestaan, Satu Tuominen sanoo.
Vaalituloksen perusteella kaupunginvaltuustoon Peltosen tilalle nousee varavaltuutettu Jarno Hautamäki.
Järvenpään valtuuston demariryhmä ja paikallinen demariyhdistys ovat viemässä tänään kukkia suruliputuksen luokse Järvenpää-talolle.
Kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Pirjo Komulainen (sd.) arvioi, että Peltosen poismeno jättää suuren aukon.
– Siinä on suuret saappaat seuraajalle. Luotan kyllä siihen, että asiat etenevät, niiden on pakko edetä.