Hallituspuolueet kokoomus ja RKP kokoontuvat tänään kesäkokouksiinsa. Kokoomuksen ministeriryhmä tapaa Oulussa ja RKP:n eduskuntaryhmä Turussa.

Puolueet valmistautuvat parhaillaan kahden viikon kuluttua alkaviin koko hallituksen neuvotteluihin ensi vuoden budjetista. Pääministeri Petteri Orpo (kok.) on ennakoinut budjettineuvotteluista pitkiä ja vaikeita.

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) esitteli 7. elokuuta oman ehdotuksensa ensi vuoden budjetiksi ja myös oman listansa 0,9 miljardin euron leikkauksista ja niiden kohteista. Ehdotus sai tuoreeltaan suorasanaista arvostelua myös hallituskumppaneilta.

Orpo korosti tuolloin tiedotustilaisuudessa, että kyseessä on nimenomaan Purran ja perussuomalaisten esitys. Hän ei halunnut ottaa kantaa Purran esityksessä oleviin yksittäisiin ehdotuksiin tai siihen, mitkä niistä voisivat lopulta toteutua.

Sekä kokoomus että RKP jatkavat kokouksiaan huomenna, mutta kokoomusministerit siirtyvät tuolloin Kajaaniin. Myös oppositiopuolue vihreiden eduskuntaryhmä kokoontuu huomenna kesäkokoukseensa Vaasassa.