Venäjän mediassa on suhtauduttu suhteellisen maltillisesti Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ilmoitukseen kahden ydinsukellusveneen siirtämisestä lähemmäs Venäjää.
Trumpin lausuntoja pidetään venäläisissä lehdissä lähinnä symbolisina, eikä niillä nähdä olevan vakavia seurauksia.
Lehdissä on nostettu esiin Venäjän pyrkimys uudenaikaistaa ydinaseistustaan ja esimerkiksi kerrottu uuden strategisen ydinsukellusveneen saapumisesta tukikohtaansa Pohjois-Venäjällä Murmanskin alueella.
Trump määräsi kaksi Yhdysvaltain laivaston ydinsukellusvenettä sijoitettaviksi uudelleen ”sopiviin paikkoihin”. Myöhemmin hän sanoi, että sukellusveneet ovat aiempaa lähempänä Venäjää.
Trumpin mukaan sukellusveneet ovat vastaus Venäjän entisen presidentin, nykyisen turvallisuuskomitean varapuheenjohtajan Dmitri Medvedevin lausuntoihin.
Tutkija: Laivaston täytyy vastata jotenkin
Venäläistutkija Dmitri Stefanovitš sanoo sanomalehti RBK:n haastattelussa, että Trumpin määräämissä toimissa ei ole mitään ennennäkemätöntä.
Stefanovitšin mukaan Venäjän laivaston on kuitenkin jotenkin vastattava näihin uusiin haasteisiin. Tutkija ei täsmennä, mikä Venäjän vastaus voisi käytännössä olla.
Stefanovitš toimii tutkijana venäläisessä Imemo-tutkimuslaitoksessa, jonka erikoisalaa ovat muun muassa kansainväliset turvallisuuskysymykset.
Stefanovitsin mukaan laajempia vaikutuksia voidaan arvioida vasta sen jälkeen, kun tiedetään tarkemmin, mitä Trumpin määräys käytännössä tarkoittaa. Asiantuntijan mukaan on epätodennäköistä, että seuraukset ovat kriittisiä.
Uusi ydinsukellusvene pohjoiseen laivastoon
Komsomolskaja Pravdan haastattelema asiantuntija, eversti Viktor Litovkin pitää Trumpin puheita kahden ydinsukellusveneen siirtämisestä huvittavina. Litovkin sanoo, että strategisia ohjuksia kuljettavat strategiset sukellusveneet ovat jatkuvasti merellä ja taisteluvalmiudessa.
Litovkin korostaa haastattelussa, että Venäjä on modernisoinut ydinasevoimaansa. Hän mainitsee muun muassa heinäkuussa Venäjän pohjoisen laivaston palvelukseen hyväksytyn uuden ydinsukellusveneen Knjaz Požarskin. Se saapui viikonloppuna tukikohtaansa Gadžievon sotilaskaupungin satamaan venäläismedian mukaan.
Murmanskilaismediassa on uutisoitu myös Barentsinmerellä heinäkuussa olleesta Venäjän asevoimien ja Pohjoisen laivaston sotaharjoituksesta, johon osallistui myös ydinkäyttöisiä sukellusveneitä.
Novaja Gazeta nostaa esiin erityisesti sen, että vaikka sekä yhdysvaltalaiset että venäläiset asiantuntijat ovat pitäneet Trumpin toimintaa enemmänkin uhitteluna ilman suuria käytännön seurauksia, Venäjällä osakkeet kääntyivät kuitenkin laskuun Trumpin ilmoitusten jälkeen.
Argumenty i Faktyn haastattelema sotilasasiantuntija Vasili Dandykin puolestaan sanoo, että Yhdysvaltain sukellusveneet liikkuvat usein Venäjän lähellä.
Dandykin myös muistelee vuonna 1992 tapahtunutta yhdysvaltalaisen ja venäläisen sukellusveneen törmäystä Barentsinmerellä.