Kahdeksan öljyntuottajamaata on päättänyt lisätä öljyntuotantoa. Raakaöljyn tuotantoa on määrä lisätä syyskuussa 547 000 tynnyrillä päivässä.

Tällä varaudutaan muun muassa siihen, että venäläisen öljyn kauppaaminen markkinoilla hankaloituu.

Päätös syntyi etäkokouksessa sunnuntaina. Mukana on viisi öljynviejämaiden Opec-järjestön jäsentä ja kolme Opecin kanssa yhteistyötä tekevää valtiota.

Trumpin asettama aikaraja umpeutuu ensi viikolla

Venäjän öljyn kauppa maailmanmarkkinoilla saattaa lähiviikkoina hyytyä.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ilmoitti aiemmin tällä viikolla, että Venäjän tulee viimeistään 8. elokuuta eli ensi viikon perjantaina ”osoittaa edistystä” hyökkäyssodan lopettamiseksi Ukrainassa.

Ellei näin käy, Trump on uhannut asettaa lisäpakotteita Venäjälle ja rangaistustulleja venäläisöljyä ostaville maille.

Trumpin läheinen liittolainen, republikaanisenaattori Lindsey Graham on sanonut, että venäläistä öljyä ostaville maille asetettaisiin sadan prosentin tuontitullit. Pakettia on jo valmisteltu, ja sille on ennakoitu kannatusta kongressissa.

Yhdysvallat on viime päivinä lisäksi kohdistanut voimakasta painetta Intiaan, joka on hyötynyt Venäjän hyökkäyssodasta ostamalla maalta halpaa öljyä.

Intia tuo Venäjältä yli kaksi miljoonaa tynnyriä raakaöljyä päivässä, eli se on Kiinan jälkeen toiseksi suurin venäläisöljyn tuoja.

Trump ilmoitti keskiviikkona, että intialaistuotteille asetetaan 25 prosentin tulli ja sen päälle rangaistus siitä, että Intia jatkaa venäläisöljyn ostamista. Trump ei täsmentänyt, mikä rangaistus olisi.

Intia ei ole virallisesti ilmoittanut, että se vähentäisi venäläisen öljyn ostamista. Kulisseissa on kuitenkin arveltu, ettei Intia halua vaarantaa suhteitaan Yhdysvaltoihin ja voisi olla halukas taipumaan.

Mukana myös öljyntuottajien sisäisiä kiistoja

Runsaan puolen miljoonan tynnyrin tuotantolisäys on tuntuva toimi, muttei mullista markkinoita. Raakaöljyä tuotetaan maailmassa päivittäin yhteensä noin 80–90 miljoonaa tynnyriä.

Tuotantoa lisäävät syyskuussa ennen kaikkea Lähi-idän öljyjätit Saudi-Arabia, Irak, Kuwait ja Arabiemiraatit – mutta myös Venäjä itse.

Lisäys liittyy myös erimielisyyksiin.

Osa maista on livennyt ruodusta ja tuottanut sovittua enemmän öljyä. Tämä on hermostuttanut johtavaa öljyntuottajaa Saudi-Arabiaa, joka on halunnut näpäyttää rikkureita laskemalla öljyn hintaa.