Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinto asetti eilen uusia tuontitulleja yli 90 maalle.
Aikaisemmin Yhdysvallat oli antanut kauppakumppaneille elokuun 1. päivään asti aikaa neuvotella kauppasopimuksia.
Uusia tulleja saivat nyt ne maat, joiden kanssa sopua ei ole syntynyt. Esimerkiksi Kanadan tuontitulli nousi 25 prosentista 35 prosenttiin. Brasilia taas kohtaa nyt peräti 50 prosentin tuontitullit.
Presidentti Trump kommentoi muun muassa uusia tulleja Valkoisessa talossa eilen torstaina pidetyssä tiedotustilaisuudessa. Trump suhtautui ärtyneesti kriittisiin kysymyksiin kauppasodasta.
– Miksi ette asettaneet näitä tulleja jo ensimmäisellä kaudellanne? Olisimme jo silloin voineet saada miljardeja dollareita tullituloja, toimittaja kysyi.
– Siksi koska tappelin silloin sinunlaisiasi mielipuolia vastaan, jotka yrittivät toimia epäasiallisesti ja väärin laillisesti valittua presidenttiä kohtaan, Trump töksäytti.
Uudet tullit ovat eskalaatio Trumpin kauppasodassa. Sekasortoista maailmankaupan tilaa vakauttaa kuitenkin hieman se, että Yhdysvallat sai tuoreeltaan solmittua kauppasopimukset isojen kauppakumppanien EU:n, Etelä-Korean ja Japanin kanssa.
Vaikuttaa siltä, että nyt ilmoitetut uudet tullit eivät kaikki perustu yksiselitteisesti Yhdysvaltain ja kauppakumppanien välisen kaupan tasapainoon.
Esimerkiksi hurjat tulliprosentit saaneet Kanada ja Brasilia ovat ajautuneet Yhdysvaltain johdon kanssa riitoihin ulko- ja sisäpolitiikkaa koskevien erimielisyyksien takia.
Kanada kertoi harkitsevansa Palestiinan valtion tunnustamista, joka johti heti kauppauhkauksiin Trumpin suunnalta. Brasilialle Trump taas on vihastunut sen takia, että hänen ystävänsä, entinen Brasilian presidentti Javier Bolsonaro on syytettynä vallankaappausyrityksestä.
Trumpilta kyseenalainen tullikehu
Toimittajalle kimpaantunut Trump sanoi, että hänen ensimmäisellä kaudellaan Yhdysvallat ei lähtenyt kauppasotaan, koska koronapandemian vastaiset toimet olivat ykkösprioriteetti.
Tämä selitys on sinänsä hatara, että Trumpin ensimmäinen presidenttikausi alkoi virallisesti tammikuussa 2017. Koronapandemia levisi maailmanlaajuiseksi harmiksi vasta keväällä 2020.
Trump kuitenkin sanoi, että Yhdysvallat asetti jo hänen ensimmäisellä kaudellaan tuontitulleja Kiinalle ja ansaitsi näin ”satoja miljardeja dollareita” tullituloja.
– Te toimittajat ette vain uutisoineet tätä hirveän hyvin, Trump lisäsi.
Yhdysvallat asetti Kiinalle tuontitulleja Trumpin ensimmäisellä kaudella vuonna 2018. Presidentti Joe Bidenin demokraattihallinto jatkoi kyseisten tullien voimassaoloa.
On vaikeaa arvioida, pitääkö Trumpin väite ”sadoista miljardeista dollareista” tullituloja paikkaansa, sillä sen voi tulkita sisältävän joko vain Trumpin ensimmäisen kauden tullituotot tai sitten myös sitä seurannutta aikaa.
Esimerkiksi Yhdysvaltain kongressille työskentelevän U.S Government Accountability Officen vuoden 2021 raportissa arvioidaan, että vuosina 2018–2020 Yhdysvallat sai Kiinalle asettamistaan tulleista noin 71 miljardin dollarin tulot.