Valkoinen talo julkaisi perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa uudet tullitasot kymmenille maille, jotka eivät olleet vielä saavuttaneet kauppasopimusta Yhdysvaltojen kanssa. Tullien oli määrä astua voimaan tänään 1. päivä elokuuta, mutta korkeammat tullit kymmenille Yhdysvaltojen kauppakumppaneille astuvat voimaan vasta 7. elokuuta. Siihen asti tullit pysyvät nykyisellä tasolla.

Yhdysvaltalaisviranomaisen mukaan tullien lykkäyksellä halutaan varmistaa, että raja- ja tulliviranomaisilla on aikaa ottaa uusi järjestelmä käyttöön.

Trump vahvisti toimeenpanomääräyksellään virallisesti sopimuksensa merkittävien kauppakumppaneiden, kuten Euroopan unionin, Japanin, Etelä-Korean, Britannian ja Filippiinien kanssa. Sopimusten yksityskohdat ovat kuitenkin vielä epäselviä.

Trump sopi viime sunnuntaina 15 prosentin tuontitullien tasosta EU:n kanssa. EU-komission tiedottaja Olof Gillin mukaan EU ja Yhdysvallat valmistelivat vielä torstaina yhteistä lausuntoa, jossa määritellään osapuolten sopimuksen ehdot.

Korkeimpien tullien kohteena oleviin maihin kuuluvat muun muassa Laos ja Myanmar, joihin Yhdysvallat soveltaa 40 prosentin tuontitulleja. Laos ja Myanmar muodostavat kuitenkin vain hyvin pienen osan Yhdysvaltojen tuonnista verrattuna moniin muihin.

Sveitsille Yhdysvallat asetti myös poikkeuksellisen korkean, 39 prosentin tuontitullin. Sen sijaan australialaistuotteisiin sovellettavat 10 prosentin perustullit jäivät ennalleen.

Yhdysvaltain Kanadalle asettamat tullit nousevat 25 prosentista 35 prosenttiin ja tämä tullimääräys astuu voimaan jo tänään. Valkoisen talon tiedotteen mukaan 35 prosentin tullit eivät kuitenkaan koske Yhdysvaltojen, Meksikon ja Kanadan välisen kauppasopimuksen (USMCA) piiriin kuuluvia vat tuotteita.

Aiemmin torstaina Trump ilmoitti antaneensa 90 päivää lisäaikaa Meksikon kanssa käytäville kauppaneuvotteluille. Nykyinen 25 prosentin tullitaso pysyy ennallaan.

Kiinan osalta korkeampien tullien määräaika on puolestaan 12. elokuuta. Kauppasovun jatkosta on saavutettu alustava sopimus, mutta Valkoinen talo ei ole vielä hyväksynyt sitä.

Lähteet: Reuters, AFP