Juttu tiivistettynä
– Vesi on aina riskielementti.
Näin toteaa Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry:n toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen.
Kuluneella viikolla Suomen uimarannoilla ja maauimaloissa on tapahtunut useita lähellä piti -tilanteita. Heinosen mukaan vanhemmilla saattaa olla virheellinen käsitys lastensa uimataidosta.
– Ajatellaan, että lapsi on uimataitoinen kun hän on pikkuisen oppinut ja pysyy pinnalla, mutta se ei takaa että hän pärjäisi varsinkaan tuolla luonnonvesissä, Heinonen sanoo.
Pohjoismaisen määritelmän mukaan on uimataitoinen, jos pystyy pudottuaan syvään veteen ja päästyään pinnalle uimaan yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta 50 selällään.
Vielä vuonna 2016 kuudesluokkalaisista 76 prosenttia oli uimataitoisia. Tuoreimman, 2022 julkaistun, uimataitotutkimuksen mukaan enää vain 55 prosenttia kuudesluokkalaisista oli uimataitoisia.
Tuhansien järvien maassa uimataitoa on pidetty tärkeänä kansalaistaitona, mutta viime vuosien aikana se on päässyt rapisemaan.
– Selkeä tekijä notkahdukseen taustalla on koronapandemian vuoksi annetut rajoitukset, jotka sulkivat uimahallit pitkäksi aikaa. Osa ikäryhmistä jäi kokonaan vaille opetusta.
Heinonen uskoo, että myös perheet eivät enää käy yhdessä uimassa entiseen malliin, kun vapaa-ajan viettoon on paljon vaihtoehtoja. Reissu uimahalliin voi olla joissain perheissä myös tulla liian kalliiksi.
Alueelliset erot suuria uimataidossa
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry on mukana kesäkuussa käynnistyneessä ”Pysy pinnalla – uimataito nousuun” -hankkeessa.
Sen tavoitteena on kääntää lasten uimataito pysyvästi nousuun kohti 90 prosenttia. Uimaan oppivien lasten määrää on tarkoitus kasvattaa vähintään 10 000 lapsella vuosien 2025–2027 aikana.
Hankkeeseen liittyvässä kansalaisaloitteessa vaaditaan eduskuntaa muuttamaan perusopetuslakia siten, että uintiopetus priorisoidaan osana liikunnan opetussuunnitelmaa.
– Nyt erot paikkakunnalliset erot uimataidossa ovat todella suuret. Varsinkin isoissa kaupungeissa, joissa on paljon lapsia ja uimahallittomissa kunnissa tilanne on kehno, Heinonen sanoo.
Kansalaisaloitteen mukaan kuntien velvollisuus opetuksen järjestäjänä ja vapaa-ajan uimakoulutoiminnan mahdollistajana tulisi olla aiempaa tiukemmin laissa määritelty. Tällöin kaikilla lapsilla ja nuorilla olisi mahdollisuus riittävään määrän uinninopetusta ja vesipelastustaitoja.
– Harva muu koulussa opetettava asia on sellainen, joka voi aidosti pelastaa hengen.
Maahanmuuttajataustaisilla usein heikko uimataito
Myös täysin uimataidottomien määrä on kasvanut vajaassa vuosikymmenessä yhdestä prosentista jopa viiteen prosenttiin.
Kaikista hatarin uimataito on Suomen Uimaopetus- ja hengenpelastusliiton toiminnanjohtajan mukaan usein maahanmuuttajataustaisilla ihmisillä. Iso osa läheltä piti -tapauksista sattuu heille.
– Voi olla, että toisenlaisissa kulttuureissa ja ympäristöissä kasvaneilla vedessä ja sen äärellä toimiminen ei ole niin tuttua kuin kantaväestöllä.
Tiistaina Espoossa sattuneissa uhkaavissa tilanteissa oli mukana maahanmuuttajataustaisia perheitä. Lasten uimataidosta ei ole annettu tietoja julkisuuteen.
Heinosen mukaan olisi tärkeää, että kynnystä uimaopetukseen madallettaisiin järjestämällä opetusta maahanmuuttajien omalla kielellä ja tarjoamalla enemmän mahdollisuuksia sukupuolten omiin uintivuoroihin.
– Monella maahanmuuttajavanhemmalla on itselläänkin iso motivaatio oppia uimaan, jotta he voisivat sitten mennä turvallisesti lastensa kanssa rannalle tai uimahalliin.
Maahanmuuttajien kantaväestöä puutteellisempi uimataito ei kuitenkaan näy hukkumistilastoissa.
Suomessa on viimeisen vuosikymmen aikana hukkunut tapaturmaisesti keskimäärin 147 ihmistä vuodessa. Yli 80 prosenttia hukkuneista on miehiä. Iso riskitekijä on alkoholi.
Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella. Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostitse osoitteeseen miika.koskela@yle.fi. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.