Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ilmoittanut lähettävänsä tänään noin 12 tuontitulleja koskevaa kirjettä. Trump kertoi asiasta perjantaina.

Kirjeissään Trump linjaa tuontitullit, joita Yhdysvallat aikoo kirjeen saaville maille asettaa. Trump sanoi perjantaina, että maanantaina olisi myös tarkoitus ilmoittaa maat, joita kirjeet koskevat.

Trumpin mukaan kirjeiden lähettäminen on helpompaa kuin istuminen alas kyseisten maiden kanssa. Trump asetti huhtikuussa heinäkuun 9. päivän takarajaksi, jolloin esimerkiksi Euroopan unionin kanssa on päästävä sopuun tuontitullien suhteen. Jos sopuun ei päästä, voivat amerikkalaisen Politico-lehden mukaan EU:n alueelta tulevien tuotteiden tuontitullit nousta jopa 50 prosenttiin.