Yhdysvaltain presidentti Donald Trump arvelee että Gazassa olevien panttivankien vapauttamisesta saadaan suurella todennäköisyydellä aikaan sopimus äärijärjestö Hamasin kanssa alkavalla viikolla.

– Olemme saaneet paljon panttivankeja vapaaksi, mutta mitä tulee jäljellä oleviin panttivankeihin, aika moni heistä pääsee vapauteen, hän sanoi.

Äärijärjestö Hamas otti lokakuussa 2023 Israeliin tekemässään iskussa 251 panttivankia. Heistä 49 on edelleen vangittuna Gazassa, mutta Israelin armeijan mukaan 27 heistä on jo kuollut.

Presidentti Trumpin on määrä tavata Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun kanssa Valkoisessa talossa tänään. Netanjahuun on kohdistunut viime aikoina enenevässä määrin painetta tehdä loppu taisteluille Gazassa.

Lähteet: AFP, STT