Kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump allekirjoittaa ”ison kauniin lakinsa” tänä perjantaina, mennee suurin huomio paketin isoimpiin yksityiskohtiin. Näitä ovat veronleikkaukset, terveydenhuollosta niistäminen, ruokakuponkikulut ja rajavalvonnan rahoitus.

Lainsäätäjät ovat kuitenkin sulloneet valtavaan vero- ja menopakettiin pitkän listan toimenpiteitä, jotka eivät välttämättä nouse otsikoihin.

Yhdysvaltalaismedia CNN kirjoittaa näistä todennäköisesti vähemmän puhutuista toimenpiteistä.

1. Discovery muuttaa

Avaruussukkula Discovery on ollut pysäköitynä Smithsonian kansallisen Ilmailu- ja avaruusmuseon laajennusosassa Pohjois-Virginian osavaltiossa vuodesta 2011 lähtien. Tuolloin se poistettiin käytöstä. Discovery siirretään ja sen uusi koti on Houstonin kaupunki Texasissa.

Trumpin lakipaketissa on varattu 85 miljoonaa dollaria eli runsaat 72 miljoonaa euroa Discoveryn siirtoon ja uudelleensijoitukseen Johnsonin avaruuskeskuksessa Houstonissa.

Muuttoa ovat ajaneet kaksi teksasilaista republikaanisenaattoria, John Cornyn ja Ted Cruz, joiden mielestä Houstonin rooli avaruussukkulaohjelmassa pitäisi tunnustaa.

2. Maksu avaruuslaukaisusta

Kaupallisilta avaruuslentoyhtiöiltä kuten Elon Muskin SpaceX:ltä peritään maksu avaruuteen laukaisuista ja paluusta Maahan. Maksu mitataan painon mukaan ja se nousee vaiheittain kahdeksan vuoden aikana.

Näin aluksi avaruuslaukaisulle on määritelty 30 000 dollarin eli noin 25 500 euron enimmäismaksu, mutta kahdeksan vuoden jälkeen enimmäismaksu onkin jo 200 000 dollaria eli noin 170 000 euroa per laukaisu. Siirtymäajan jälkeen korotukset sidotaan kuluttajahintaindeksiin.

3. Ikäviä uutisia uhkapelaajille

Pokeriala, mukaan lukien ne, jotka pelaavat elantonsa eteen netissä ja kasinoilla, voi olla vakavissa vaikeuksissa. Lakipaketissa on säännös, joka syö uhkapelaajilta voittoja.

Tällä hetkellä uhkapelaajat voivat vähentää häviönsä verotuksessa ennen kuin maksavat verot voitoistaan. Trumpin lakiesityksen mukaan vähentää voisi enää 90 prosenttia häviöistä. Ammatikseen pokeria pelaava Phil Galfond paheksui viestipalvelu X:ssä, että pelaaja saattaa joutua maksamaan enemmän veroja kuin voittoja on tullut.

4. Maksu aseen äänenvaimentimen ostosta poistetaan

Trumpin lakiesitys poistaa 200 dollarin eli noin 170 euron maksun, joka aseenomistajilta veloitetaan äänenvaimentimen ja lyhytpiippuisen kiväärin oston yhteydessä, sekä muun muassa rekisteröintivaatimukset.

5. Verohelpotus valaanpyyntialuksen kapteeneille

Alaskan senaattori Lisa Murkowski käytti vaikutusvaltaansa senaatin ratkaisevana äänenä saadakseen kotiosavaltiolleen useita myönnytyksiä. Tällainen on esimerkiksi valaanpyyntiin liittyvien kulujen verovähennyksen korotus 10 000 dollarista 50 000 dollariin, joka on noin 42 500 euroa.

6. Autonostajan lainavähennys

Amerikkalaisvalmisteisen auton ostaja voi vähentää jopa 10 000 dollaria eli noin 8 500 euroa autolainansa korosta.

Täyden vähennyksen saaminen edellyttäisi hinnaltaan kuusinumeroisen auton ostoa. Kuitenkin myös edullisempien amerikkalaisvalmisteisten autojen ostajat voivat hyötyä useita satoja dollareita vuosittain.

Sen sijaan Yhdysvaltain entisen presidentin Joe Bidenin luoma alennus sähköautojen ostajille poistuu syyskuun lopussa. Sen piti olla voimassa vuoteen 2032 saakka.