Keskustelua Suomen jäänmurtajayhteistyöstä on käyty vilkkaasti kohta vuoden verran.
Isommin jäänmurtajakaupat nousivat otsikoihin, kun Suomen presidentti Alexander Stubb ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tapasivat maaliskuun lopussa Yhdysvalloissa osittain golfaamisen merkeissä.
Silloin Trump kertoi Truth Social -alustalla, että presidentit vahvistivat Yhdysvaltain ja Suomen kumppanuutta, mikä sisältää monien jäänmurtajien ostamisen ja kehittämisen.
Keskiviikkona Trump kertoi Haagissa pitämässään tiedotustilaisuudessa jälleen haluavansa ostaa jäänmurtajia Suomesta. Trump kuitenkin yllätti median, kun hän kertoi tehneensä yhdestä käytetystä aluksesta jo tarjouksen presidentti Stubbille.
– Tarjosin hänelle noin kolmanneksen hinnasta, jota hän pyysi, Trump sanoi.
Suomen päässä jäänmurtajayhteistyöstä ja -neuvotteluista vastaa Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM).
Ministeriössä Suomen, USA:n ja Kanadan välisen jäänmurtajayhteistyöhankkeen kansallisena koordinaattorina toimiva teollisuusneuvos Reko-Antti Suojanen vahvistaa Ylelle Suomen ja Yhdysvaltain todellakin käyvän neuvotteluja käytetyn jäänmurtajan vuokraamisesta.
– Keskustelut käytetyn jäänmurtajan ostamisesta ovat edelleen käynnissä. Kyse ei ole kuitenkaan JM Polariksesta, Suojanen huomauttaa.
Polaris on Suomen jäänmurtajalaivaston uusin, erityisesti Itämeren vaativaan jäänmurtoon suunniteltu alus, joka on varustettu myös öljyntorjunta- ja hätähinaustehtäviin. Polariksen nimi nousi esille, kun Trump mainitsi keskusteluja käytävän verrattain uudesta 5–6 vuotta vanhasta aluksesta. JM Polaris valmistui vuonna 2016 eli yhdeksän vuotta sitten.
Yle kysyi presidenttien välisestä keskustelusta myös Tasavallan presidentin kansliasta. Sieltä asiaa ei kommentoitu muuten kuin toteamalla, että Suomessa jäänmurtajaneuvotteluista vastaa TEM.
Korjattu klo 13.55. Trump piti tiedotustilaisuuden Haagissa keskiviikkona. Jutussa luki aikaisemmin maanantai.