Juttu tiivistettynä

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump reagoi tuttuun tapaansa epäilyihin, että Yhdysvaltain iskut Iranin ydinlaitoksiin eivät olisi olleet totaalisen menestyksekkäitä. Trump kehui, että iskut olivat taannuttaneet Iranin ydinohjelmaa vuosikymmeniä.

– Valeuutis-CNN on liittoutunut yhdessä kaatuvan New York Timesin kanssa yritykseen halventaakseen yhtä historian onnistuneimmista sotilaallisista iskuista. Ydinkohteet Iranissa ovat täysin tuhoutuneet! Trump kirjoitti keskiviikkona Truth Social -viestipalvelussa, tietenkin isoilla kirjaimilla.

CNN ja New York Times nimittäin uutisoivat sotilastiedustelu DIA:n varhaisesta arviosta, jonka mukaan iskut viivyttivät Iranin ydinohjelmaa vain muutamilla kuukausilla. Lisäksi arvion mukaan Fordon ja Natanzin ydinlaitosten pommitus olisi sulkenut niiden sisäänkäynnit mutta ei olisi tuhonnut maanalaisia rakenteita.

Trump sanoi Haagissa keskiviikkona, että Yhdysvaltain Iraniin tekemät iskut lopettivat Israelin ja Iranin sodan ja vertasi niitä atomipommeihin, jotka Yhdysvallat pudotti Japaniin toisen maailmansodan lopulla.

– En halua käyttää Hirošiman esimerkkiä, en halua käyttää Nagasakin esimerkkiä, mutta tämä oli periaatteessa sama asia. Tämä lopetti sodan, Trump sanoi.

Tämänkertainen kriisi syttyi, koska Trumpin hallinto näytti Netanjahulle vihreää valoa aloittaa iskut Iraniin. Yhdysvaltain presidenteillä olisi vipuvoimaa liittolaiseensa, jos heillä olisi poliittista tahtoa käyttää sitä. Yhdysvallat tukee Israelin asevoimia vuosittain miljardien dollarien arvosta.

Trumpin hallinto ryhtyi heti kiivaaseen vastahyökkäykseen vuodettua tiedusteluarviota vastaan.

Valkoinen talo jakoi Israelin atomienergiakomitean lausuntoa, että Iranin ydinohjelma oli kärsinyt vuosien takaiskun. Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n johtaja John Ratcliffe ilmoitti keskiviikkona, että Iranin keskeiset ydinlaitokset ovat tuhoutuneet ja niiden rakentaminen uudelleen veisi vuosia. Torstaina puolustusministeri Pete Hegseth piti aggressiivisen tiedotustilaisuuden, jossa hän syytti Trumpia vihaavan median vähättelevän Yhdysvaltain sotilaiden urheita saavutuksia.

Yhdysvallat, Iran ja Israel ovat kaikki julistautuneet konfliktin voittajiksi.

Trump pääsi näyttämään Yhdysvaltain sotilaallista mahtia ja kykeni ainakin vielä välttämään kietoutumisen pitkälliseen sotaan Lähi-idässä. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu voi olla tyytyväinen siihen, että onnistui vetämään Yhdysvallat mukaan Iranin pommittamiseen. Iran kärsi vakavia tuhoja mutta kykeni silti laukomaan ballistisia ohjuksia Israeliin.

Israelin hallituksen kannalta myönteistä oli sekin, että konflikti vei kansainvälistä huomiota pois Gazan palestiinalaissiviilien kärsimyksestä Israelin jatkuvien sotatoimien alla.

Yhdysvaltain iskut eivät tulleet valtavana yllätyksenä – sen verran paljon niistä oli spekuloitu etukäteen. Iran todennäköisesti ehti siirtää korkeasti rikastettua uraania ydinlaitoksista ennen Yhdysvaltain pommituksia.

Israelin ja Yhdysvaltain hallitusten huolettomuus uraanin kohtalosta kielii siitä, että Iranin ydinohjelma oli vain tekosyy iskuille.

Israel kohdisti suuren osan ilmaiskuistaan Iranin asevoimien ja turvallisuusjoukkojen komentoportaaseen.

Katso tästä, miten Trump kehui Haagissa Iranin ydinlaitoksiin tehtyjen pommituksen menestystä.

Trumpin hallinto ei edes nähnyt paljon vaivaa vakuuttaakseen kansalaiset ja kansainvälisen yhteisön Iranin ydinaseen uhasta.

Kun George Bush nuoremman hallinto vuosina 2002–03 valmistautui hyökkäämän Irakiin, se kävi laajamittaisen julkisuuskampanjan, joka huipentui ulkoministeri Colin Powellin YK:ssa pitämään esitelmään satelliittikuvien, pernaruttoampullin ja muun rekvisiitan kanssa.

Trump ei vaivautunut moiseen.

Kun toimittaja kysyi Trumpilta 18. kesäkuuta tiedustelujohtaja Tulsi Gabbardin maaliskuussa esittelemästä tiedusteluarviosta, ettei Iran rakenna ydinasetta, Trump kuittasi sen lyhyesti: – En välitä, mitä hän sanoi.

Trump keskittyi nostattamaan tunnelmia. Ennen iskuja hän uhkaili Iranin ylintä johtajaa Ali Khameneita ja piti yllä epävarmuutta aikeistaan.

Iskujen jälkeen Trump nostatti hypeä niiden loistavuudesta ja kertoi, että Iranin ydinohjelma on kokonaan tuhottu. Trump on korostamalla korostanut sanaa obliterated, tuhottu.

Brittiläinen kommentaattori Richard Seymour vertaa Trumpin toimintaa Yhdysvalloissa suosittuun showpainiin, jonka maailmassa Trump on myös aikanaan liikkunut.

Painipiireissä käytetään sanaa kayfabe, joka merkitsee painijoiden käsikirjoitettujen persoonallisuuksien, riitojen ja tarinakaarten illuusion ylläpitämistä yleisön edessä. Trumpin tutun Vince McMahonin johtaessa viihdepainin WWE-järjestöä 90-luvulla illuusiota ei enää ylläpidetty yhtä vakavasti vaan showpaini alkoi muistuttaa tositelevisiota.

- Ei ole kyse siitä, mikä sattuu olemaan totta, tai siitä, mitä ihmiset voidaan vakuuttaa pitämään totena, vaan siitä, miten paljon todellisuutta voidaan sisällyttää informaatiotapahtumiin, jotta ne olisivat mukaansatempaavia, Seymour kirjoittaa.

Tapaus paljastaa, kuinka normaalina Lähi-idän valtioiden pommittaminen koetaan Yhdysvalloissa.

Yhdysvaltain kongressissa nousi vastalauseita lähinnä siitä, että Valkoinen talo ei riittävästi informoinut edustajia ja senaattoreita. Vasemman laidan demokraatit olisivat halunneet virkasyytteen Trumpille kongressin ohittamisesta, mutta valtavirtademokraatit olivat vaimeita kritiikissään.

Haagissa Trump vertasi Israelia ja Irania koulun pihalla tappeleviin pikkupoikiin.

– Tiedäthän, he tappelevat pirusti. Et voi pysäyttää heitä. Antaa heidän tapella pari–kolme minuuttia. Sitten on helpompaa pysäyttää heidät.

– Ja sitten isukin pitää joskus käyttää voimakasta kieltä, Naton pääsihteeri Mark Rutte lisäsi auliisti.

Rutte viittasi Trumpin tiistaiseen ärähdykseen, että Iran ja Israel ”eivät tiedä, mitä v-ua ne tekevät”.

Naton pääsihteeri kiistää vakavalla naamalla, että Yhdysvaltain iskussa Iraniin olisi mitään kyseenalaista kansainvälisen oikeuden näkökulmasta, ja kutsuu tiedotustilaisuudessa Yhdysvaltain presidenttiä daddyksi.

Rutten nöyryys kuvastelee laajemmin sitä, miten eurooppalaisilta puuttuu itsenäinen ulkopolitiikka suhteessa Lähi-itään.

Katso tästä, miten Rutte tuli verranneeksi Trumpia isukkiin ja miten Trump ja Rutte lausuntoa selittelivät.

Trump vetää muutkin maailman johtajat showpainin ja tositelevision maailmaan. Hän onnistuu kääntämään jopa raskaat bunkkerinmurtajapommit ja Tomahawk-risteilyohjukset näytöksensä pyrotekniikaksi.

Mutta sodilla on ikävän todelliset seuraukset.

Iranin terveysministeriön mukaan Israelin ilmaiskut tappoivat Iranissa 610 ihmistä. Iranin ohjukset taas tappoivat Israelissa 28 ihmistä.

Iranin ydinohjelma kärsi todennäköisesti pahan takaiskun, mutta kaikki viittaa siihen, että se ei ole kuollut.

Todennäköisesti Iran ehti siirtää suuren osan 60 prosenttiin rikastetusta uraanista turvaan ennen iskuja. Nyt Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtaja pääjohtaja Rafael Grossi toivoo, että IAEA:n tarkastajat pääsisivät pian selvittämään tilannetta.

Iran ei välttämättä enää päästä tarkastajia ydinlaitoksiinsa. Keskiviikkona Iranin parlamentti hyväksyi lain, joka keskeyttää yhteistyön IAEA:n kanssa. Iranin johto ei ole vielä vahvistanut päätöstä. Iran myös harkitsee irtautumista ydinsulkusopimuksesta, joka rajoittaa ydinaseiden leviämistä.

Trump toivoo nyt voivansa jatkaa neuvotteluita Iranin kanssa. Uuden sopimuksen saavuttaminen vaatisi näyttävien eleiden sijaan pitkäjänteistä ja yksityiskohtiin menevää diplomaattista työtä. Se ei ole Trumpin hallinnon vahvinta alaa.