Donald Trumpilla oli aikaa postailla sosiaaliseen mediaan yhtä ja toista pitkältä lennolta Hollantiin Naton huippukokoukseen.

Julkaisuista löytyy myös Naton pääsihteerin Mark Rutten tervetuloviesti Trumpille.

Viesti on makeampi kuin siirappilatte.

Ensin Rutte ylistää, että kukaan muu kuin Trump ei olisi uskaltanut toimia Iranin kanssa samoin.

Sitten hän kertoo, että kaikki Nato-maat on saatu taivutettua hyväksymään viiden prosentin puolustusmenotavoite, jota Trump vaati.

Lennätte kohti seuraavaa suurta menestystänne, Rutte kirjoittaa. Trump tulee saavuttamaan jotain, mitä kukaan amerikkalainen presidentti ei olisi saanut aikaan vuosikymmenissä.

”Eurooppa tulee maksamaan isosti, kuten pitääkin, ja se on voitto sinulle.”

Viestin tyyli kertoo, että Naton pääsihteeri on valmis käyttämään kaikki keinot pitääkseen Trumpin tyytyväisenä ja hivelläkseen tämän egoa.

Pinnan alla kuplii, mutta Nato haluaa näyttäytyä yhtenäisenä

Silti vastassa voi olla yllätys, kun Trump ilmestyy portaille Air Force Onesta.

Trump ei välttämättä ymmärrä Euroopan politiikkaa. Nato-kokouksessa sitä tehdään korkealla tasolla ja vaikeasti.

Tämän kokouksen kummallisuus on se, miten Nato saadaan näyttämään täysin yhtenäiseltä, vaikka pinnan alla on kaikenlaista.

Espanja on ilmoittanut, että se ei tule käyttämään puolustukseen viittä prosenttia, vaan saa sotilaalliset kyvyt ja muun puoustuksen tuotettua halvemmallakin. Trump sanoi tämän olevan ongelma.

Natossa se ei kuitenkaan ole ongelma. Espanja on sanonut olevansa sitoutunut Naton suorituskykytavoitteeseen, ja Natossa arvellaan, ettei se mitenkään onnistu niin halvalla kuin Espanja kuvittelee.

Kun Espanjan pääministeri voi sanoa kotiyleisölleen, ettei se tule käyttämään puolustukseen viittä prosenttia, Pedro Sanchezin hallitus ei kaadu ainakaan Naton takia.

Odotettavissa on todennäköisesti höykkyytystä, nöyryyden osoituksia ja lisää siirappia, kun kokous pääsee vauhtiin.