Teknologiamiljardööri Elon Musk ilmoittaa jättävänsä presidentti Donald Trumpin hallinnon. Musk ilmoitti asiasta X-viestipalvelussa, jossa hän kiitti Trumpia ”mahdollisuudesta vähentää tuhlailevaa kulutusta”.

Musk johti Doge-virastoa, jonka tehtävänä on ollut tehdä leikkauksia ja tehostaa maan hallintoa. Jo aiemmin on kerrottu, että Muskin tehtävä valtionhallinnossa on määräaikainen.

Musk ilmoitti päätöksestään jättää hallinto vain päivä sen jälkeen, kun hän arvosteli Trumpin suurta verolakipakettia, joka muun muassa vähentää rikkaimpien amerikkalaisten ja yritysten verotusta. Trump on ristinyt paketin ”isoksi, kauniiksi lakipaketiksi”. Edustajainhuoneen täpärästi hyväksymä paketti tarvitsee vielä senaatin hyväksynnän.

Musk sanoi uutiskanava CBS:lle, että lakipaketti horjuttaa hänen mukaansa työtä liittovaltion kulujen leikkaamiseksi.

– Olin pettynyt nähdessäni valtavan lakipaketin. Suoraan sanottuna se kasvattaa budjettivajetta, ei vähennä sitä ja se kaivaa maata Doge-tiimin tekemän työn alta, Musk sanoi CBS:lle.

Miljardööri asettui Trumpin kanssa poikketeloin myös tullipolitiikassa. The Washington Post -lehden mukaan Musk yritti huhtikuussa taivutella tuloksetta Trumpia pyörtämään tullipäätöksen.

Elon Musk on ollut näkyvä hahmo Trumpin toisen presidenttikauden alkukuukausina. Hän auttoi Trumpia voittamaan presidentinvaalit lähes 300 miljoonan dollarin tukisummalla.