Yhdysvaltain kansainvälisen kaupan tuomioistuin katsoo, että presidentti Donald Trump on ylittänyt toimivaltansa määräämällä yleisiä tulleja presidentin hätätilavaltuuksiin vedoten. Päätös on merkittävä takaisku Trumpin ajamalle talouspolitikalle. Trumpin hallinto ilmoitti tuoreeltaan valittavansa erityistuomioistuimen päätöksestä.

Tuomioistuimen mukaan muun muassa Trumpin huhtikuussa esittelemät ”vapautuksen päivän” tullit ovat lainvastaisia. Tuomioistuin estää päätöksellään niin ikään Trumpia panemasta täytäntöön hänen aiemmin tänä vuonna kohdistamia tulleja Kiinalle, Meksikolle ja Kanadalle. Trump perusteli kyseisiä tulleja fentanyylin virtauksella Yhdysvaltoihin.

New Yorkissa sijaitseva kauppatuomioistuin totesi, että Yhdysvaltain perustuslain mukaan kongressilla on yksinomainen oikeus säädellä ulkomaankauppaa, eikä presidentin hätätilavaltuudet voi ohittaa tätä toimivaltaa.

Oikeuskanteen nosti riippumaton oikeudellinen Liberty Justice Center -järjestö viiden pienen amerikkalaisyrityksen puolesta. Kyseessä on ensimmäinen merkittävä oikeusjuttu Trumpin tulleja vastaan. Tuomioistuimen päätöksellä voi olla vaikutusta myös muihin vireillä oleviin oikeustapauksiin.

Valkoinen talo arvosteli jyrkästi tuomioistuimen päätöstä.

– Ei ole vaaleilla valitsemattomien tuomareiden tehtävä päättää, miten kansalliseen hätätilaan kuuluu asianmukaisesti vastata, ilmoitti Valkoisen talon tiedottaja Kush Desai lausunnossaan.

Trump esitteli kaikille maailman maille suunnittelemansa tuontitullit huhtikuun alussa kutsuen sitä ”vapautuksen päiväksi”. Hän kuitenkin jäädytti suurimman osan tullimaksuista samana päivänä, jolloin niiden oli määrä astua voimaan.

Lähteet: Reuters, AFP