Uutistoimisto Reutersin haastattelemat talousasiantuntijat ovat yksimielisiä, että Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin politiikka on haitallista taloudelle.
Yli puolet, eli 55 prosenttia asiantuntijoista luonnehti, että Trumpin politiikka aiheuttaa ”merkittävää haittaa”.
Haitallisia tekijöitä ovat esimerkiksi Trumpin asettamat korkeat tullit ja niiden laskeminen. Nopeat muutokset aiheuttavat epävarmuutta
– Todellinen tullitaso on 13 prosenttia, joka on selvästi korkeampi kuin tähän vuoteen tultaessa. Epätietoisuus politiikasta on suurta ja taantuman uhka noussut, sanoi Morgan Stanley -pankin ekonomisti Michael Gapen.
Ensimmäisellä vuosineljänneksellä Yhdysvaltain talous supistui 0,3 prosenttia. Koko vuoden kasvuksi ennustetaan 1,4 prosenttia, mikä on selvästi vähemmän kuin viime vuonna toteutunut 2,8 prosenttia.
Talousluokittaja Moody's laski perjantaina Yhdysvaltain luottoluokitusta. Suurin syy tähän oli Yhdysvaltain kongressissa käsittelyssä oleva suuri veropaketti, joka laskisi rikkaiden verotusta huomattavasti ja lisäisi valtion velkaantumista rajusti. Moody's kuvaa esitystä tuhlailevaksi.
Lähde: Reuters