Vastavalittu paavi Leo XIV ei ole aikaillut tarttua myös maallisiin haasteisiin. Paavi on valmis isännöimään Ukrainan ja Venäjän välisiä rauhanneuvotteluja Vatikaanissa, kertoi Italian pääministeri Giorgia Meloni viime yönä julkaisemassaan X-päivityksessä.
Leo XIV olisi erityisen mielenkiintoinen rauhanneuvotteluiden isäntä, koska hän on aiemmin ottanut hyvin voimakkaasti kantaa Venäjän hyökkäyssotaa vastaan.
Vuonna 2022 nykyinen paavi toimi Perussa piispana ja käytti syntymänimeään Robert Prevost. Tuolloin hän kommentoi sotaa paikalliselle uutiskanavalle seuraavasti:
– Tämä on todellinen imperialistinen hyökkäys. Venäjä haluaa valloittaa itselleen maata vallan nimissä.
Ukrainalaiset uutismediat ovat kaivaneet nykyisen paavin vanhat kommentit esiin toiveikkaina siitä, että Leo XIV olisi edeltäjäänsä paavi Franciscusta voimakkaammin Ukrainan puolella.
Franciscus tuotti Ukrainalle ja monille eurooppalaisille pettymyksen siinä, että hän ei missään vaiheessa tuominnut Venäjän hyökkäyssotaa. Taustalla oli Vatikaanin diplomatian ehdoton periaate puolueettomuudesta.
Leo XIV:lta tuskin kuullaan enää nykyisessä roolissaan yhtä voimakkaita lausuntoja, mutta aiemmilla kannanotoilla on väliä, arvioi katoliseen teologiaan erikoistunut dosentti Jyri Komulainen.
– Leon vanha kannanotto herättää ukrainalaisissa luottamusta, että ainakin hänen tilannekuvansa piispana toimiessaan on ollut oikea ja realistinen. Leolla on näin paremmat lähtökohdat, ainakin ukrainalaisten silmissä.
Trump heitti heti pallon paaville
Paavi Leo ilmaisi olevansa avoin rauhanneuvotteluiden isännöimiselle jo viime viikolla sen jälkeen, kun Istanbulin-neuvottelut lässähtivät. Ajatus sai uutta pontta tällä viikolla, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ehdotti seuraavia neuvotteluja Vatikaaniin.
– On kiinnostavaa ja jännittävää, että Trump heitti pallon Vatikaanille. En tiedä mikä hänen motiivinsa oli, mutta pallo lensi toimijalle, jolla on hyvin pitkät perinteet rauhanvälityksessä ja diplomatiassa, Komulainen sanoo.
Hän näkee rauhanvälityksen suorastaan yhtenä modernin paaviuden peruspiirteistä. Vatikaani harjoittaa hiljaista diplomatiaa kriisipesäkkeissä ympäri maailmaa.
Paavi Franciscuksen kaudella Vatikaani oli hieromassa sopua muun muassa Etelä-Sudanin sisällissodassa sekä Kuuban ja Yhdysvaltojen välillä. Franciscus vaati toistuvasti myös loppua palestiinalaisten kärsimykselle Gazan sodassa.
Vaikka Franciscus ei suoraan Venäjää tuominnut, hän osoitti myötätuntoa ukrainalaisille ja hänen erityislähettiläänsä pyrki liennyttämään konfliktia. Konkreettisin tulos oli, että Vatikaani sai sovittua joidenkin Venäjän kaappaamien ukrainalaislasten palauttamisesta koteihinsa.
– Leo XIV jatkaa Ukrainan suhteen aivan selvästi Franciscuksen perintöä, Komulainen näkee.
Leon amerikkalaisuus voi miellyttää Trumpia
Edellisen paavin aikana Venäjän ja Ukrainan väliset suorat rauhanneuvottelut eivät olleet muutenkaan agendalla, mutta nyt ne näyttävät aiempaa todennäköisemmiltä.
Komulainen näkee, että Trump saattaa olla erityisen kiinnostunut paavi Leosta rauhanvälittäjänä juuri siksi, että tämä on amerikkalainen.
– Trump on ehkä miettinyt paavia enemmän siksi, että tämä on Yhdysvalloista lähtöisin. Toisaalta Trump varmasti tiedostaa, että Leon katolinen sosiaalietiikka poikkeaa hänen omasta MAGA-ideologiastaan.
Yhdysvalloista on muutenkin oltu paavi Leoon aktiivisesti yhteydessä, vaikka Trumpin hallintoa on hiertänyt Leon aiempi kritiikki sen suunnittelemia massakarkotuksia kohtaan.
Varapresidentti J. D. Vance ja ulkoministeri Marco Rubio tapasivat paavin Vatikaanissa maanantaina. Vance esitti Leolle kutsun tulla vastavierailulle Washingtoniin.
Venäjä ei ole vielä kommentoinut ehdotusta neuvotteluista Vatikaanissa. Se voisi kieltäytyä paavin aiempiin kriittisiin kommentteihin vedoten. Onko paavi Leolla siis riittävää uskottavuutta rauhanneuvotteluiden isäntänä?
– Näkisin niin päin, että Venäjä ei itse ole kovin uskottava rauhanneuvotteluissa, koska rauhan halua ei ole ollut tähän mennessä nähtävissä, Komulainen sanoo.