Juttu tiivistettynä
Yhdysvallat lähettää nyt Ukrainan rauhanneuvotteluista ristiriitaisia signaaleja.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tapasi Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin Vatikaanissa lauantaina. Molemmat johtajat hehkuttivat tapaamista rakentavaksi. Zelenskyin mukaan keskustelu saattaa osoittautua ”jopa historialliseksi”.
Toisinaan taas Trump arvostelee Ukrainan johtoa ja sanelee tiukkoja rauhanehtoja, kuten Krimistä luopumista, josta Zelenskyi on toistaiseksi kieltäytynyt.
Venäjälle taas Yhdysvallat on valmistellut suotuisia rauhanehtoja, ja Trump on puhunut myönteiseen sävyyn presidentti Vladimir Putinista.
Välillä Trump kuitenkin myöntää epäilevänsä Putinin halukkuutta pyrkiä rauhaan ja uhkailee Venäjää uusilla pakotteilla.
Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Tyyne Karjalaisen mukaan Trumpin viestintä herättää epäluottamusta kaikissa osapuolissa.
– Yhdysvallat on ollut Ukrainan ja Euroopan puolustuksen selkänoja. Trumpin toimien vuoksi asetelma on mennyt täysin uusiksi.
Euroopassa monet ajattelevat Karjalaisen mukaan yhä, että ainoa tapa lopettaa Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa pysyvästi on osoittaa jollain tavalla sotilaallisesti Venäjälle, että se ei voi nykyisellä tavalla edistää ulkopoliittisia pyrkimyksiään.
Yhdysvallat on sodan kannalta niin tärkeä, että jokaista lausahdusta seurataan hyvin tarkasti. Yksittäisten tapaamisten ja lausuntojen ohella jännitetään, mihin suuntaan kokonaisuus nytkähtää.
Pitkälle kantavia johtopäätöksiä yksittäisistä puheista ei Karjalaisen mukaan kannata tehdä.
– Kaikki on edelleen todella epäselvää, Yhdysvaltain rauhanehdotus mukaan lukien. Sodan ratkaisu ei ole alueluovutuksissa vaan siinä, millä tavalla varmistetaan, etteivät Venäjälle tehtävät myönnytykset johda ainoastaan uusiin [Venäjän] vaatimuksiin ja sodan jatkumiseen.
Saksa arvostelee Trumpin rauhantekoa
Saksan väistyvä ja todennäköisesti myös tuleva puolustusministeri Boris Pistorius sanoi viikonloppuna, ettei Yhdysvaltain esittämä rauhansopimus poikkea juurikaan Ukrainan antautumisesta. Pistoriuksen mukaan sopimus vastaavilla ehdoilla olisi ollut mahdollista saavuttaa jo vuosi sitten.
Karjalainen pitää saksalaisministerin ulostuloa merkittävänä, vaikka hän ei täysin yhdy tämän näkemykseen Ukrainan antautumisesta.
– Tämänkin [Yhdysvaltain] suunnitelman mukaan Ukraina pysyisi itsenäisenä ja puolustuskykyisenä valtiona, kun sen asevoimien kokoa ei rajoiteta.
Kiistattomana Karjalainen pitää kuitenkin sitä, että nyt esillä oleva ehdotus edistäisi nimenomaisesti Venäjän tavoitteita.
Neuvotteluissa ratkaisevat viikot
Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio on antanut rauhanneuvotteluille viikon aikaa. Sen jälkeen Yhdysvallat uhkaa vetäytyä rauhanprosessista.
Rubion mukaan Yhdysvalloilla on myös keinot rangaista niitä osapuolia, joiden se kokee olevansa vastuussa neuvottelujen kariutumisesta.
Samaan aikaan lähestyvät tärkeät merkkipäivät, joita on niin ikään pidetty mahdollisina takarajoina rauhanpyrkimyksille. Venäjän niin sanottua voitonpäivän juhlaa vietetään 9. toukokuuta. Trumpin virkakauden ensimmäiset sata päivää täyttyvät 29. huhtikuuta.
Karjalainen ei kuitenkaan pidä todennäköisenä, että Ukrainaan saadaan kestävä rauha viikossa.
– On varmasti mahdollista, että kuulemme julistuksia, että osapuolet ovat valmiita sopimaan, kuten on nähty tähänkin asti. Mitä se käytännössä tarkoittaa, on sitten eri asia.
Karjalaisen mukaan alueluovutuksiin takertuminen siirtää keskusteluissa huomion pois kaikista olennaisimmista kysymyksistä. Sodan ratkaisu ei hänen mukaansa löydy Krimin niemimaalta.
– Vielä on epäselvää, miten rauhaa valvottaisiin ja millä tavoin osapuolia velvoitettaisiin ja pakotettaisiin rauhan säilyttämiseen.
Riskiä Yhdysvaltain vetäytymisestä rauhanprosessista hän pitää kuitenkin todellisena.
– Euroopalla on tällä hetkellä merkittävä tehtävä siinä, että se onnistuu pitämään Yhdysvallat mukana tässä prosessissa.
Karjalaisen mukaan on tärkeää, ettei Yhdysvallat tulkitse Ukrainan olevan rauhaan haluton osapuoli. Ilman Yhdysvaltain tukea Ukrainan on vaikea puolustautua. Yhdysvaltoja tarvitaan myös mahdollisen rauhansopimuksen valvomiseen ja toimeenpanemiseen.
Lyhyesti Krimin niemimaasta
Krimin niemimaa kuului vuosisatojen ajan ensin Kreikan, Rooman ja sitten Osmanien valtakunnan vaikutuspiiriin.
Venäjän keisarikunta liitti sen itseensä vuonna 1783.
Neuvostoliiton johtaja Nikita Hruštšov lahjoittaa niemimaan ystävyyden osoituksena Ukrainalle vuonna 1954.
Krim on strategisesti tärkeä Mustanmeren hallinnalle.
Erityisen tärkeäksi sen tekee Sevastopolin laivastotukikohta, joka on ollut Venäjän Mustanmeren laivaston kotisatama vuodesta 1783.
Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen laivasto jaettiin puoliksi Ukrainan ja Venäjän välillä. Venäjä sai toistaiseksi jäädä alueelle.
Krimin niemimaalla asuu ukrainalaisia, venäläisiä ja tataareja. Venäläisten määrä on noussut joidenkin arvioiden mukaan miljoonalla miehityksen jälkeen.
Krim on köyhtynyt Venäjän miehittämänä. Se on Venäjän alueisiin verrattuna yksi köyhimmistä.
Ukrainalle se on merkittävä, koska sen talous nojaa meriväyliin.
Ennen sotaa yli 90 prosenttia prosenttia Ukrainan viljanviennistä ja noin 70 prosenttia kaikesta viennistä kulki Mustanmeren satamien kautta.