Amerikkalainen demokraattisenaattori Chris Van Hollen kertoo tavanneensa torstaina Yhdysvaltain virheellisesti elsalvadorilaiseen jättivankilaan karkottaman miehen.
Senaattori julkaisi X-viestipalvelussa kuvan itsestään ja Kilmar Ábrego Garcíasta.
– Sanoin, että tämän matkan päätavoitteeni oli tavata Kilmar. Tänään minulla oli siihen mahdollisuus, kirjoitti senaattori.
Van Hollen kertoi lisäksi soittaneensa Garcían vaimolle ja välittäneensä tälle miehensä lähettämän ”rakkauden viestin”.
Päivää aikaisemmin El Salvadoriin matkustaneelta Van Hollenilta evättiin pääsy Garcían luokse. Senaattori oli pyytänyt Garcían vapauttamista tai tämän tapaamista. Torstaina tapaaminen kuitenkin onnistui.
Marylandissa asunut perheenisä karkotettiin maaliskuussa Yhdysvalloista pahamaineiseen vankilaan El Salvadorissa. Trumpin hallinto on syyttänyt Garcíaa yhteydestä rikollisjengiin.
García saapui laittomasti Yhdysvaltoihin teini-ikäisenä. Hänelle kuitenkin myönnettiin suojelu karkotusta vastaan vuonna 2019, sillä El Salvadorissa hän on vaarassa joutua rikollisjengien vainoamaksi.
Maahanmuuttovirasto myönsi karkotuksen olleen vahinko sen jälkeen, kun Garcían yhdysvaltalainen vaimo oli valittanut tapauksesta.
Tapauksesta on puhuttu perustuslaillisena kriisinä, sillä Trumpin hallinto ei ole noudattanut korkeimman oikeuden yksimielistä päätöstä, jonka mukaan hallinnon olisi edistettävä Garcian palauttamista El Salvadorista.
Torstaina toimittajille puhunut presidentti Donald Trump sanoi CNN:n mukaan, ettei hän itse ole ollut osallisena Garcíaa koskevassa tapauksessa.
Lähde: Reuters
Korjaus 18.4. kello 13.22: Poistettu jutusta kohta, jossa sanottiin, että Trumpin hallinto ei olisi esittänyt todisteita Garcían yhteydestä rikollisjengiin, ja lisätty linkki Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriön sivuille, joille on koottu hallinnon todistusaineistoa Garcíaa vastaan.