Juttu tiivistettynä
Suomen entinen Venäjän suurlähettiläs Hannu Himanen katsoo, että presidentti Donald Trumpin ja Volodymyr Zelenskyin perjantainen konflikti oli diplomaattinen epäonnistuminen, joka hakee vertaistaan lähihistoriasta.
Normaalisti presidentit ja pääministerit ovat hyvin tietoisia siitä, että he edustavat omaa valtiotansa ja toimivat instituution kautta, jonka johdossa he ovat.
– Merkittävämmät erimielisyydet setvitään suljettujen ovien takana. Se on normaalia diplomatiaa, normaalia kansainvälistä käytäntöä. Syistä, joita on suorastaan vaikea ymmärtää, niin nyt nämä jännitteet purkautuivat julkisesti televisiokameroiden edessä, Himanen sanoo Ylelle.
Hän kuitenkin korostaa, että konfliktin tausta on todennäköisesti mutkikas.
– Yksi keskeinen tekijä, jonka itse näen Trumpin ulkopolitiikassa, on hänen suuri halunsa tulla rauhantekijäksi. Hän käyttää tällaista ilmaisua, että hän on ”peacemaker” (rauhantekijä), kertoo Himanen.
Ukraina haluaa rauhan olevan kestävä ja oikeudenmukainen
Himanen katsoo, että Trumpin kärsimättömyys rauhan aikaansaamiseksi johtaa siihen, että hän alkaa pitää Ukrainan perusteltuja odotuksia rauhan saavuttamisen suhteen häiriötekijöinä ja esteenä omalle toiminnalleen.
– Kyllä varmasti lähihistoriakin tuntee tilanteita, joissa maidensa poliittiset johtajat kokevat, että heidän kemiansa eivät toimi ja heidän välillään on jännitteitä. Normaalisti tällaiset jännitteet halutaan pitää ehdottomasti poissa julkisuudesta.
Himanen pitää selvänä, että että Yhdysvaltain politiikka on nyt Trumpin toisella kaudella viiden viikon aikana kokenut hyvin perusteellisen käännöksen.
– Nyt tässä tapauksessa tuntuu siltä, että Trumpin persoona selvästi ylittää instituution eli Yhdysvaltain presidentti-instituution normaalin toiminnan normaalit rajat, Himanen sanoo.
Trumpin oma välitön arvio oli silti Himasen mukaan lopulta hyvin positiivinen, kun hän sanoi, että ”this makes great television” (tämä on mahtavaa televisiota).
Julistusten sijaan päättäväisiä toimia
Mutta edistikö kiistely rauhan saamista Ukrainaan?
– Ei se ainakaan lähempänä ole. Mutta vaikeutuiko tilanne merkittävästi rauhan, tai vähemmän kunnianhimoisesti, aselevon saavuttamisen näkökulmasta, niin se jää nähtäväksi, Himanen toteaa.
Joka tapauksessa nyt Euroopassa tarvitaan jämäköitä päätöksiä. Sellainen voisi olla esimerkiksi Venäjän jäädytettyjen varojen käyttö Ukrainan tukemiseen.
– Tässä on useampia keinoja, mutta jos ajatellaan nopeita toimia, niin venäläisten varantojen vapauttaminen olisi täysin keskeinen tekijä. Siis käsittääkseni yli 200 miljardia euroa rahaa. Se on mahdollisuus, josta varmasti keskustellaan lähipäivinä ja lähiviikkoina, Himanen sanoo.