Romaniassa ihmiskaupasta, seksuaalirikoksista ja rahanpesusta syytetyt veljekset Andrew ja Tristan Tate ovat lähteneet maasta, kertovat uutistoimistot AFP ja AP sekä Britannian yleisradioyhtiö BBC.
BBC:n mukaan Tatet lähtivät yksityiskoneella kohti Yhdysvaltoja.
Veljekset pidätettiin Romaniassa kolme vuotta sitten. Talouslehti Financial Times kertoi viime viikolla, että Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinto on painostanut Romaniaa poistamaan matkustusrajoitukset Taten veljeksiltä.
Lehden mukaan Yhdysvaltojen viranomaiset olivat nostaneet asian esille Romanian hallituksen kanssa käydyssä puhelinkeskustelussa pari viikkoa sitten.
Trumpin erikoislähettiläs Richard Grenell puhui asiasta Romanian ulkoministerin Emil Hurezeanun kanssa uudelleen Müchenin turvallisuuskokouksessa.
Naisvihamielisenä vaikuttajana tunnettu Andrew Tate on aiemmin kertonut tukevansa Trumpia. Talouslehti Forbesin mukaan Trumpin poika Donald Trump Jr. on väittänyt Andrew Tateen kohdistuneita syytteitä poliittisiksi.
Epäillään lukuisista rikoksista
Taten veljekset ja kaksi naista pidätettiin joulukuussa 2022 Romanian pääkaupungissa Bukarestissa osana ihmiskauppa- ja raiskaussyytteisiin liittyvää tutkintaa.
Syyttäjien mukaan nelikko muodosti järjestäytyneen rikollisryhmän vuonna 2021 harjoittaakseen ihmiskauppaa Romaniassa, Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa.
Syytteiden mukaan uhreja värvättiin tekemään pornografista webcam-sisältöä lupauksilla parisuhteista tai avioliitoista. Syytteisiin sisältyy myös Andrew Tateen kohdistuva raiskaussyyte.
Tatet kiistäneet syytteet. Vuonna 2023 heille määrättiin poistumiskielto Romaniasta oikeuskäsittelyn ajaksi.
Elokuussa 2024 syyttäjät ilmoittivat aloittaneensa toisenkin rikostutkinnan Tateja sekä neljää muuta epäiltyä vastaan Romaniassa. Heitä syytetään järjestäytyneen rikollisryhmän muodostamisesta, ihmiskaupasta, alaikäisten hyväksikäytöstä, alaikäisen kanssa yhdynnässä olosta ja rahanpesusta.
Veljeksistä on pidätysmääräys myös Britanniassa epäiltyjen raiskausten ja ihmiskaupan vuoksi. Väitetyt raiskaukset tapahtuivat BBC:n haastattelemien brittinaisten mukaan noin kymmenen vuotta sitten.
Andrew ja Tristan Tatella on sekä Ison-Britannian että Yhdysvaltojen kansalaisuus.