Yhdysvaltain presidentti Donald Trump näkee Ukrainan sodan ongelmana, josta hän tahtoo mahdollisimman nopeasti eroon, arvioi Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun sotatieteiden dosentti ja Helsingin yliopiston yliopistotutkija Ilmari Käihkö.
– Trump näkee sodan kalliina, turhana ja ilmeisesti myös aika toivottomana. Hän tahtoo ulkopoliittisen pikavoiton ja mahdollisuuden keskittyä suurempiin ongelmiin, joista Kiina varmasti on se ensimmäinen, hän sanoo.
Trumpin näkökulmasta nopein tapa saavuttaa rauha olisi Käihkön mukaan antaa Venäjän sanella rauhan ehdot, ja pakottaa Ukraina suostumaan niihin.
– Tällainen pikavoitto Trumpille tuskin on hyvä resepti kestävään rauhaan.
Käihkö vieraili tänään lauantaina Ylen Ykkösaamussa.
Trump on hämmentänyt Ukrainan tilannetta kommenteillaan, joiden mukaan Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi olisi diktaattori ja ukrainalaiset olisivat aloittaneet sodan.
Käihkön mukaan se, että Trump kyseenalaistaa Zelenskyin johtajuutta, on ongelma paitsi Ukrainalle, myös Euroopalle.
– Se, että Trump tuntuu ihailevan diktaattoreita enemmän kuin demokraattisesti valittuja johtajia, on ongelmallista. Se voi myös heijastua ongelmallisesti Suomen ja Euroopan sekä Yhdysvaltojen välisiin suhteisiin.
Käihkö: Pikavoitto Trumpille tuskin on hyvä resepti kestävään rauhaan
Euroopassa on viime päivinä virinnyt huoli siitä, että Eurooppa ja Ukraina olisivat jäämässä sivuun rauhanneuvotteluista.
Yhdysvaltain ja Venäjän delegaatiot pohjustivat tämän viikon tiistaina mahdollisia tulevia Ukrainan rauhanneuvotteluja Saudi-Arabian Riadissa. Ukrainaa ei kutsuttu tiistain neuvotteluun mukaan.
Venäjän presidentin Vladimir Putinin ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin on kerrottu saattavan tavata jo lähiaikoina.
Mediatietojen mukaan Yhdysvallat ja Ukraina käyvät parhaillaan neuvotteluja sopimuksesta, jolla Yhdysvallat saisi oikeuksia Ukrainan mineraalivarantoihin.
Uutistoimisto Reutersin mukaan Yhdysvallat on uhannut sulkea Starlink-satelliittiyhteyden ukrainalaisilta, jos maat eivät pääse yhteisymmärrykseen mineraalien luovutussopimuksesta amerikkalaisten kanssa.
Käihkön mukaan Starlink-yhteyden merkitys on valtava Ukrainan sodankäyntikyvylle.
– Sillä hallitaan lennokkeja, jotka ovat varmasti tärkein yksittäinen työkalu tappioiden aiheuttamiseen Venäjälle, Käihkö arvioi.
Hänen mukaansa Ukrainan roolia rauhanneuvotteluissa ei pidä kuitenkaan aliarvioida.
– Ukrainan suostumus vaaditaan tällaiselle sopimukselle. Yhdysvallat ja Venäjä eivät voi päättää Ukrainan yli, sillä myös Ukrainan on pakko suostua tähän.
”Natokaan ei koskaan saa olla ainoa tuki ja turva”
Tilanne on johtanut Euroopassa jo kahteen hätäkokoukseen. Ranskan presidentin Emmanuel Macronin ja Britannian pääministerin Keir Starmerin kerrotaan myös vierailevan Yhdysvalloissa ensi viikolla.
Käihkön mukaan ongelmana on se, että Eurooppa lähti sodan alettua nopeasti Yhdysvaltain taakse.
– Euroopalla ei ole ollut missään vaiheessa mitään strategiaa tai visiota siitä, miten Ukraina saadaan voittoon. Tämä on jättänyt meidät tilanteeseen, ettei meillä ole ollut omaa ajatusta siitä, miten kestävään tilanteeseen päästään.
Hänen mukaansa Euroopalla on kuitenkin moraalinen ja itsekäs syy auttaa Ukrainaan niin kauan kuin se haluaa jatkaa sotaa.
– Moraalinen sen vuoksi, että Ukraina on hyökkäyksen kohde ja me olemme sitoutuneet tukemaan Ukrainaa niin pitkään, kun on tarve. Itsekäs syy on se, että niin pitkään kun sota Ukrainassa jatkuu, Venäjä ei uhkaa meitä.
– Tämä on myös yksi syy, minkä takia meillä ei ole minun mielestäni niin hirveä kiire kuin joistain keskusteluista viime viikkoina ollaan saatu ymmärtää.
Venäjän ja Yhdysvaltojen neuvotellessa Euroopassa on herännyt pelko siitä, että presidentit olisivat jakamassa Eurooppaa etupiireihin.
Yhdysvallat on tällä viikolla väläytellyt joukkojensa vetämistä Euroopasta ja Käihkön mukaan suuri kysymys on nyt se, saako Eurooppa rivinsä tiivistettyä puolustuksen suhteen.
Politico-lehden tietojen mukaan EU valmistelisi nyt ainakin 20 miljardin euron tukipakettia Ukrainalle.
Nato-jäsenyyden aikana Suomikin on luottanut Yhdysvaltain apuun. Käihkön mukaan Euroopan ja Suomen tulisi kuitenkin säilyttää kyky pitää itse huolta omasta turvallisuudestaan.
– Tällaisissa liittolaisuussuhteissa siihen vieraan apuun ei kannata luottaa, eikä Natokaan koskaan saa olla ainoa tuki ja turva, johon luotetaan. Se olisi lyhytnäköistä.