MONTREAL / BOSTON.
– Ai, olet Euroopasta? Siellä tapahtuu nyt kaikkea hullua, mutta sota loppuu kohta. Trump lopettaa sen. Ja Ukraina ei tule liittymään Natoon.
Bostonilainen taksikuski linjaa minulle paatoksellisesti maailmanpolitiikkaa. Takapenkillä tuntuu kuin olisin hypännyt mukaan Fox Newsin uutislähetykseen. Kuski toistaa käytännössä kaiken, minkä Donald Trump on viime päivien aikana sanonut.
Sama virsi on pyörinyt parin päivän ajan kaikilla tv-kanavilla. Viesti on mennyt perille. Kuljettaja on varma, että Ukraina joutuu luovuttamaan Venäjälle alueita.
– Eikä Ukrainan olisi pitänyt koskaan lähteä sotaan.
Yritän selittää, että Venäjä aloitti sodan. Hän ei suostu uskomaan. Ilmassa leijuu sakea patriotismin tuoksu. Saan kuulla, että Trump on johtaja, joka ratkaisee asiat niin, ettei USA:n enää jatkossa tarvitse sotkeutua mihinkään kaukaisiin kriiseihin.
– Onko Suomi muuten Naton jäsen?
Kun vastaan myöntävästi, kuski hiljenee hetkeksi.
– Miten Venäjä suostui siihen?
Vastaan, että emme kysyneet sitä Venäjältä.
Lyhyt, mutta hämmentävä taksimatka Bostonin keskustassa kuvaa hyvin sitä, miten Trumpin uho uppoaa täällä ihmisiin. Eurooppalaisesta perspektiivistä sitä on lähes mahdotonta ymmärtää. Faktojen tarkistaminen ei taida olla muodissa.
Nato muuten mainittiin ensimmäisenä, kun tulimme autokyydillä Kanadasta USA:n puolelle.
Ajoimme kaikki lennot peruuttaneen lumimyrskyn läpi. USA:n rajalla poliisi tiedusteli samaa kuin taksikuski Bostonissa. En tiedä, oliko se Suomen Nato-jäsenyys vai mikä, mutta rajamuodollisuudet hoituivat oudon helposti. Passit ja sormenjäljet. Siinä se, tervetuloa!
Ensimmäistäkään matkalaukkua ei tutkittu, yhtään kysymystä matkamme tarkoituksesta ei esitetty.
Viha ryöpsähteli
Tulin Pohjois-Amerikkaan jääkiekon perässä. NHL:n järjestämä neljän maan turnaus alkoi Montrealissa ja huipentui Bostonissa. Ensimmäisistä päivistä lähtien kävi selväksi, että urheilu, politiikka ja patriotismi kulkevat täällä tiiviisti rinta rinnan. Molemmissa maissa.
Kanadan puolella ei pidätelty kansallistunteen roihua, vaan vihellettiin ja buuattiin alatyylisesti ja kiivaasti USA:n kansallislaulun päälle, kun Yhdysvallat ja Kanada kohtasivat Montrealissa. Trumpille suunnatut terveiset eivät jääneet keneltäkään huomaamatta.
Kaukalossa viha ryöpsähti heti pelin alussa. USA:n pelaajien masinoima tappelunäytös upposi yleisöön. En ole kuullut missään urheilutapahtumassa niin infernaalista ja alkukantaista mylvintää.
Turnauksella oli valtava jääkiekkoilullinen arvo. Niin suuri, etten uskonut siihen ennen pelien alkua. Ajattelin, että NHL:n näytösturnaus ei sytyttäisi pelaajia ainakaan nyt nähtyyn tapaan.
Kanadan ja USA:n tarjoamasta maailmanluokan jääkiekosta huolimatta näiden maiden kohtaamisissa tuntui siltä, että kyse on myös jostain paljon jääkiekkoa suuremmasta.
Sitä alleviivasi Trumpin soitto USA:n pelaajien pukukoppiin ennen turnauksen finaalia.
– On uskomatonta, että hän otti aikaa päivästään soittaakseen meille ja vietti muutaman minuutin puhuen kanssamme. Se on jotain, mitä en koskaan unohda. Uskon, että kaikki täällä ovat ylpeitä maastamme ja ymmärtävät, kuinka tärkeä hän on meille, USA:n joukkueen hyökkääjä Brock Nelson kertoi.
Minkäänlaisesta dialogista ei kuitenkaan ollut kyse.
– Hän toivotti meille onnea. Sanoi, että kaikki kannustavat meitä ja katsovat peliä tänä iltana. Kertoi myös golfista ja muista asioista. Rehellisesti sanottuna puolet puhelusta ei edes liittynyt jääkiekkoon, puolustaja Zach Werenski sanoi.
Taattua Trumpia. Ja upposi taas yleisöön.
Kanadan päävalmentaja Jon Cooperilta kysyttiin ennen finaalia, onko turnauksen poliittisuus lisännyt joukkueen motivaatiota?
– En usko. Paitsi ehkä siten, että joku mainitsi Kanadan mahdollisuudesta olla ”51. osavaltio” ja sitten joku totesi, että meillä olisi aika kova jääkiekkojoukkue siinä tapauksessa. Mutta rehellisesti sanottuna, tällaista ottelua kuin tänään ei koskaan saataisi aikaan siinä tilanteessa, Cooper totesi.
Selänne, Trump, Lemieux
Pyysin Suomen ehkä tunnetuimmalta Trumpin kannattajalta, Teemu Selänteeltä kommentteja Trumpin tuoreimpiin kohulausuntoihin. Asiantuntijatöissä turnauksessa ollut Selänne vastasi, että palataan asiaan joku toinen kerta. Toivon todella, että palaamme.
X:ssä (entinen Twitter) ärhäköistä kommenteistaan tunnettu Selänne oli Montrealissa ja Bostonissa jatkuvasti huomion keskipisteenä.
Ristiriita some-Selänteen ja live-Selänteen välillä osoittautui valtavaksi. ”Suomalainen Salama” oli kaikille kohtelias, ystävällinen, hymyilevä ja jakoi aikaansa auliisti kaikkien halukkaiden kanssa. Ja halukkaita todella riitti.
Kaiken Selänteen suosiosta jääkiekkopiireissä kertoi, että hän sai Kanadan suuren kansallissankarin, Mario Lemieux’n haastatteluun. Vaahteralehtimaan toimittajat olivat äimän käkenä, kun Selänne haastatteli Nelosen lähetykseen Lemieux’n, joka ei ole vuosiin antanut haastatteluja juuri kenellekään.
Itse odotan kuitenkin enemmän sitä haastattelua, jossa Selänne kertoo, mitä mieltä hän on Trumpin uusimmista aivoituksista.
Jääkiekon voitto, mutta entäs Venäjä?
Kanadan ja USA:n ensimmäinen kohtaaminen oli mielipuolinen näytös. Se muistutti, miten pohjoisamerikkalainen yleisö suhtautuu tappeluihin: täällä rakastetaan niitä.
Toisesta rivalrysta tuli jääkiekkoilullisesti suuri tapahtuma. Kummatkin joukkueet keskittyivät pelaamaan, eivät tappelemaan. Kanada pääsi näpäyttämään Yhdysvaltoja kauneimmalla mahdollisella tavalla.
Politiikka vyöryi jäälle myös Bostonissa. Kanadan kansallislaulun esittäjä muokkasi laulun sanoja. Kuitti oli tarkoitettu tietysti Trumpille.
Yleisö otti asetelmasta kaiken irti. Bostonin areenan ulkopuolella seisoi mies, jonka tekemässä kyltissä yhdysvaltalaiset toivotettiin tervetulleiksi Kanadan 11. provinssiin.
Turnaus oli kaikesta poliittisesta uhosta huolimatta myös jääkiekon juhlaa. NHL onnistui markkinoimaan itseään näkyvimmällä mahdollisella tavalla. Samalla meille tarjoutui yhdeksän vuoden tauon jälkeen näkymä kansainväliseen huippumaajoukkuekiekkoon.
Se oli näkemisen arvoista. Ja nyt näyttää vielä siltä, että tämä lysti jatkuu. Tarkoitus on pelata vuorovedoin olympialätkää ja World Cupia, joissa maailman parhaat pelaajat ovat paikalla.
Kerta kaikkiaan fantastista, mutta yhdellä sivuhuomiolla.
Korvissani särähti, kun NHL-pomot kertoivat haluavansa Venäjän riemumielin ja mahdollisimman nopeasti takaisin maajoukkueturnauksiin. Ukrainan sota ei tunnu kiinnostavan heitä tippaakaan. Medialle puhuttiin ”maailmanpoliittisesta tilanteesta”, kun aiheesta esitettiin kysymyksiä.
Sekä taksikuskit että NHL-pomot puhuvat täällä samaa kieltä.