Yhdysvalloissa demokraattipuolueen presidenttiehdokas Kamala Harris sanoi CNN:n haastattelussa, että hän nimittää republikaanin ministeriöönsä, jos hänet äänestetään presidentiksi marraskuussa. Harris sanoi kokevansa tärkeäksi sen, että merkittäviä päätöksiä tehdessä kuullaan erilaisia näkemyksiä.
– Uskon, että amerikkalaisten eduksi olisi, että hallituksessani olisi republikaani, Harris sanoi ensimmäisessä antamassa televisiohaastattelussa sen jälkeen, kun hänestä tuli demokraattien presidenttiehdokas. Yhteishaastattelussa oli mukansa myös Harrisin varapresidenttiehdokas Tim Walz.
Harris korosti, että hänen arvonsa eivät ole muuttuneet keskeisissä poliittisissa kysymyksissä. Erityisesti republikaanit ovat syyttäneet Harrisia siitä, että hän on muuttanut kantaansa useissa asioissa muutaman vuoden aikana. Haastattelussa Harrisilta kysyttiin muun muassa hänen muuttuneesta kannastaan vesisärötykseen. Vesisärötyksessä on kyse kiistanalaisesta öljyn- ja kaasuntuotantomenetelmästä, jonka ympäristövaikutuksista on kannettu vakavaa huolta.
Syyskuussa 2019, kun Harris kisasi demokraattien presidenttiehdokkuudesta, hän sanoi kannattavansa vesisärötyksen kieltämistä. CNN:n toimittaja Dana Bash kysyikin, kieltäisikö Harris yhä kieltää vesisärötyksen.
– En ja tein tämän selväksi jo väittelytilaisuudessa vuonna 2020. Varapresidenttinä en ole kieltänyt vesisärötystä. Presidenttinä en kiellä vesisärötystä, hän totesi.
Ei muutoksia Bidenin Lähi-idän politiikkaan
Myös Harrisin kanta maahanmuuttoon on tiukentunut vuosien saatossa. Aiemmin hän oli esimerkiksi sitä mieltä, että laiton rajanylitys pitäsi dekriminalisoida. Nyt Harris kommentoi asiaa eri tavoin:
– Meillä on lait, joita on noudatettava ja jotka koskevat rajamme yli laittomasti liikkuvia. Näillä [laeilla] pitää olla seuraamuksensa.
Harris sivuutti kysymyksen siitä, miksi Joe Bidenin hallinto odottti yli kolme vuotta ennen kuin ryhtyi merkittäviin toimiin Yhdysvaltain etelärajan kriisin ratkaisemiseksi.
Harris syytti sen sijaan republikaanien presidenttiehdokasta Donald Trumpia demokraattien ja republikaanien yhdessä valmisteleman rajalain tuhoamisesta.
– Trump sai tiedon kyseisestä lakiehdotuksesta, joka olisi edistänyt rajamme turvaamista. Ja koska Trump uskoi, että lakiehdotus ei olisi auttanut häntä poliittisesti, hän sanoi väelleen kongressissa: ”Älkää edistäkö sitä.”
Harris ei ilmaissut haastattelussa, että hän muuttaisi jollakin tavoin Bidenin Lähi-idän politiikkaa. Hän ei keskeyttäisi asetoimituksia Israeliin mutta korosti, että taistelut tulisi saada lopetettua ja panttivangit vapautettua.
Harris kommentoi lyhyesti myös Trumpin esittämiä virheellisiä väitteitä, joiden mukaan hän olisi vaihtanut identiteettiään intialaisesta mustaksi joitakin vuosia sitten.
– Samoja vanhoja, väsyneitä temppuja. Seuraava kysymys, kiitos, tyytyi Harris lausumaan asiasta.
Trump reagoi haastatteluun kuvailemalla sitä sosiaalisessa mediasssa ”tylsäksi”.
Juttua päivitetty 30.8. kello 10.10: Poistettu jutun video tekijänoikeudellisista syistä.