Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kertoo ABC Newsin tv-haastattelussa olleensa viimeviikkoisessa vaaliväittelyssä lopen uupunut kovan flunssan ja pitkittyneen aikaerorasituksen vuoksi.

– Olin sairas, minulla oli kamala olo, hän sanoo haastattelussa.

– Yritimme selvittää, mikä on vialla. Minut testattiin, jotta selviäisi onko minulla jokin infektio, tiedäthän, virus. Ei ollut. Minulla oli vain todella paha flunssa, hän sanoo Yhdysvalloissa aamukolmelta Suomen aikaa esitetyssä haastattelussa.

Kyseessä on Bidenin ensimmäinen tv-haastattelu huonosti sujuneen, Donald Trumpia vastaan käydyn vaaliväittelyn jälkeen.

Biden: Olen vakuuttunut, että olen pätevin voittamaan Trumpin

Biden sanoo uskovansa, että hän on pätevin ehdokas päihittämään republikaanien haastajan, entisen presidentin Donald Trumpin marraskuun presidentinvaaleissa.

– Olen vakuuttunut kahdesta asiasta: Olen pätevin voittamaan hänet, ja tiedän miten asiat hoidetaan, Biden sanoi.

ABC News tarjosi myös Trumpille mahdollisuuden vastaavanlaiseen haastatteluun, mutta hän kieltäytyi.

Lähde: AFP