Yhdysvaltain korkein oikeus antaa tänään päätöksensä maan entisen presidentin Donald Trumpin syytesuojaa koskevassa kysymyksessä.

Trumpin mukaan Yhdysvaltain presidenttejä ei tulisi voida viedä oikeuteen heidän presidenttikautensa aikaisista teoistaan.

Oikeuden päätöksellä saattaa olla merkittäviä vaikutuksia Trumpia vastaan Washington D.C.:ssa nostettujen syytteiden käsittelyyn. Syytteiden mukaan Trump oli osallinen yritykseen muuttaa vuoden 2020 presidentinvaalien tulos. Yritys huipentui 6. tammikuuta 2021 tapahtuneeseen kongressitalon eli Capitolin valtaukseen.

Mikäli oikeus katsoo presidenttien olevan suojassa rikossyytteiltä, voivat Trumpin vireillä olevat oikeudenkäynnit vesittyä Washingtonin lisäksi myös Floridassa ja Georgiassakin.

Korkeimmalla oikeudella politiikkaa ohjaava merkitys

Yhdysvaltain korkeimmalla oikeudella on merkittävä politiikkaa ohjaava vaikutus. Demokraattisten vaalien tai huolellisen rekrytointiprosessin sijaan Yhdysvaltain korkeimman oikeuden uusista tuomarinimityksistä vastaavat maan presidentit, senaatti vahvistaa nimitykset.

Virkaan nimitetyt tuomarit pysyvät tehtävässään koko loppuikänsä, elleivät he itse päätä eläköitymisestä.

Korkeimman oikeuden tehtävä on valvoa maan perustuslain noudattamista ja säätää, miten laajalle maan hallinnon valta ulottuu.

Toisin kuin monessa muussa oikeusvaltiossa, korkeimman oikeuden tuomarien tulkinnat laeista ohjaavat oikeuskäytäntöä laajasti. Siksi tuomarien henkilökohtaiset arvot saattavat olla tietyissä päätöksissä jopa ratkaisevassa asemassa.

Oikeuden kokoonpano nyt konservatiivien puolella

Demokraattipiireissä huolta on jo ennen Trumpia koskevaakin päätöstä herättänyt korkeimman oikeuden kokoonpano. Siihen kuuluu nyt yhdeksän tuomaria, joista kuutta pidetään konservatiivisina ja kolmea liberaaleina.

Konservatiiveista kolme on Trumpin itsensä nimittämiä. Joe Biden on presidenttikautensa aikana päässyt nimittämään korkeimpaan oikeuteen ainoastaan yhden tuomarin, Ketanji Brown Jacksonin.

Tuomariston konservatiivienemmistöllä on ollut näkyvä vaikutus oikeuden päätöksentekoon. Oikeus teki pelkästään viime viikolla kaksi merkittävää päätöstä, joiden voi nähdä puoltavan arvokonservatiivista kantaa.

Perjantaina oikeus antoi päätöksen Capitolin valtausta koskevassa asiassa. Se totesi konservatiivisten tuomarien enemmistöllä, että liittovaltion oikeus teki väärin tuomitessaan kongressitaloon marssineita mielenosoittajia virallisen menettelyn estämisestä. Kongressissa oli tapahtumahetkellä meneillään presidentinvaalien tuloksen vahvistamisistunto.

Oikeuden mukaan mielenosoituksiin osallistuminen ei ole riittävä peruste rikoksesta tuomitsemiseen. Syyttäjän olisi täytynyt lisäksi osoittaa, että mellakoitsijat olivat syyllistyneet asiakirjojen, arkistojen tai muiden esineiden tuhoamiseen, tai muin tavoin syyllistyneet petokseen.

Päätös tarkoittaa, että sadat mellakoihin osallistuneet voivat hakea tuomioidensa kumoamista. Oikeuden linjaus saattaa vaikuttaa myös suoraan Trumpia vastaan Washingtonissa nostettuihin syytteisiin, sillä ex-presidentin tapauksessa kaksi neljästä syytekohdasta koskee virallisen menettelyn estämistä.

Tältä Capitolin valtaus vuonna 2021 näytti:

Samana päivänä oikeus päätti, ettei osavaltioiden oikeuslaitosten enää tarvitse noudattaa liittovaltion linjauksia kysymyksissä, jotka koskevat esimerkiksi ympäristöä ja julkista terveydenhuoltoa.

Päätös kumoaa yli 40 vuotta noudatetun käytännön ja palauttaa useiden konservatiivipoliitikkojen tahdon mukaisesti päätäntävallan osavaltioihin.

Tuomarit äänestämässä syytesuojaa vastaan?

Vaikka korkein oikeus onkin tehnyt viime vuosina liudan konservatiivisia päätöksiä, kuten koko liittovaltion kattavan aborttioikeuden purkamisesta kesäkuussa 2022, ei tuomarien uskota äänestävän presidentin täydellisen syytesuojan puolesta.

Huhtikuussa pidetyssä kuulemisessa oikeuden tuomarit vaikuttivat olevan valmiita päättämään presidentin syytesuojaa vastaan. The Washington Postin mukaan on kuitenkin todennäköistä, että tuomarit edellyttävät lisätoimia alemmilta oikeusasteilta, jotta edellytykset syytteiden nostamiselle täyttyvät.

Tämä lykkäisi republikaanien presidenttiehdokkaan oikeudenkäyntejä ennestäänkin.

Jos Trump sen lisäksi valitaan marraskuussa uudestaan presidentiksi, saattavat häntä vastaan nostetut syytteet kaatua kokonaan tai siirtyä hänen presidenttikautensa jälkeiseen aikaan.