Länsimaisen maailman isoin johtohahmo saattaa vaihtua. Maailma seuraa nyt tiiviisti, mitä Yhdysvaltain presidentinvaaleissa tapahtuu.

Tämänhetkiset kaksi kärkiehdokasta, republikaanien Donald Trump ja demokraattien Joe Biden, kohtasivat ensimmäisessä vaaliväittelyssä torstaina, ja suoritus oli istuvalta presidentiltä Joe Bidenilta arvioiden mukaan surkea.

Vaali on marraskuussa, ja uusi presidentti aloittaa toimessaan ensi vuoden alussa.

Väittelyn jälkeen heräsi keskustelu siitä, miten valinta vaikuttaisi muuhun maailmaan. Mitä, jos Yhdysvaltojen seuraava presidentti olisi uudemman kerran kiistelty Donald Trump? Entä mitä tapahtuisi, jos Biden valittaisiin jatkokaudelle? Millaisia merkityksiä sillä olisi seuraaville vuosille?

Entä mikä merkitys sillä olisi Suomelle?

Juttua varten haastateltiin Helsingin yliopiston poliittisen historian professoria Juhana Aunesluomaa ja tutkijatohtori Oscar Winbergiä Turun yliopiston John Morton -keskuksesta.

Muuttuuko maailmanmeno, valittiin sitten Trump tai Biden?

Tutkijat: Juuri nyt ei vaikuta siltä, että maailmanmeno muuttuisi sen ihmeellisemmin. Ainoastaan vaalin kulku mietityttää jo etukäteen.

Maailma on jo muutenkin melkoisessa myllerryksessä, valtasuhteet ovat muutoksessa, ja laajalti käydään ideologisia kamppailuja, Aunesluoma toteaa.

Jos presidentti vaihtuisi Trumpiin, se on toki omiaan lisäämään epävarmuutta, mutta isot rakenteelliset asiat, myllerrykset, ovat jo käynnissä, Aunesluoma sanoo.

– Yhden ison laivan kapteenin vaihtuminen ei vaikuta niin merkittävästi. Jos Trump valittaisiin, myös hän joutuisi tekemään kompromisseja ja luopumaan tavoitteistaan, joita nyt ajaa. Trumpin uudelleenvalinnan vaikutukset olisivat todennäköisesti pääosin taloudellisia protektionistisen talouspolitiikan takia.

Protektionismilla tarkoitetaan talouspolitiikkaa, jolla pyritään ensisijaisesti suojelemaan ja edistämään oman maan taloutta.

Winbergin mukaan suurin pelko ei ole välttämättä se, että Trump valitaan uudestaan, vaan se, nouseeko Trump valtaan demokratian mukaisilla tavoilla ja voidaanko siinä tilanteessa vaalitulokseen luottaa.

Onko Yhdysvaltojen seuraavalla presidentillä väliä Suomelle?

Tutkijat: Yhdysvaltojen presidentillä on merkitystä, koska hän on länsimaisen maailman iso johtohahmo.

Yhdysvallat on edelleen maailman vahvin valtio, sotilaallisesti erittäin tärkeä ja maailman suurimpia talouksia Kiinan rinnalla. Lisäksi Suomen ja Yhdysvaltojen suhteet ovat nyt aiempaa läheisemmät. Eivät vain Nato-jäsenyyden myötä, vaan myös taloudellisesti ja teknologisesti, Aunesluoma aloittaa.

– Yhdysvallat on kuitenkin sitoutunut syvästi liittolaistensa puolustamiseen, hän muistuttaa.

Samalla huolta on herättänyt, miten republikaanien kärkiehdokas Trump on puhunut Ukrainan tuen mahdollisesta vähentämisestä, Winberg huomauttaa. Jos Yhdysvallat menettää mielenkiintoaan Euroopan sisäisiin asioihin, sillä voi olla isoja vaikutuksia.

Presidentillä on Suomessakin väliä, koska kulttuurisessa mielessä vaikutteet liikkuvat Atlantin yli.

Winbergin mukaan poliittiset ehdokkaat ja aktivistit ottavat malleja eri maista, ja Suomessakin käytetään poliittisessa keskustelussa sanoja, jotka ovat alkujaan Yhdysvalloista – kuten woke.

Liioitellaanko Suomessa Yhdysvaltain presidentin merkitystä?

Tutkijat: Kyllä ja ei. Yhdysvalloissa valta henkilöityy voimakkaasti presidenttiin, sillä poliittinen järjestelmä on hyvin presidenttikeskeinen, ja Yhdysvallat on merkittävä vallankäyttäjä.

Suomessa Yhdysvaltojen politiikkaa ja presidentinvaalia seurataan melko viihteellisestä näkökulmasta eikä niin, että oikeasti koetettaisiin ymmärtää, miten iso maa toimii, Winberg toteaa.

Poliittisten aktivistien kautta paljon Yhdysvalloissa käytävää keskustelua rantautuu myös Suomeen, koska Suomessa otetaan mallia siitä, mitä Yhdysvalloissa tehdään ja mikä siellä toimii, Winberg jatkaa.

Esimerkiksi Trump ja trumpilainen politiikka ovat osa isompaa ideologista yhteiskunnallista muutosta, sillä kansallismieliset ja konservatiiviset arvot ovat nousseet Yhdysvalloissa muutenkin, ja Trump on osannut valjastaa ne omaan tarkoitukseensa, Aunesluoma toteaa.

Esimerkkinä siitä toimii monissa Yhdysvaltain osavaltioissa kiristynyt aborttilainsäädäntö. Myös Euroopassa on havahduttu samanaikaisesti aborttikantojen vanhoillistumiseen.