Yhdysvaltain presidentinvaalien kamppailu käynnistyy toden teolla torstain ja perjantain välisenä yönä, kun demokraattien Joe Biden, 81, ja republikaanien Donald Trump, 78, ottavat ensimmäistä kertaa mittaa toisistaan suorassa televisioväittelyssä.

Yle vahvistaa Yhdysvaltain seurantaa tärkeiden vaalien alla. Yhdysvaltain-raportoinnistaan palkittu Laura Saarikoski liittyy Ylen tiimiin avustajana. Saarikoski on työskennellyt Helsingin Sanomille Yhdysvalloissa kahdesti, ensin avustajana ja sitten kirjeenvaihtajana vuosina 1997–2001 ja 2014–2018.

Saarikoski vinkkaa, mihin ensimmäisessä väittelyssä kannattaa kiinnittää huomio: presidentti Joe Bidenin pärjäämiseen. Ehdokkaiden ikä on puhuttanut paljon vaalien alla, ja etenkin Bidenin kykyä hoitaa presidentin tehtäviä vielä neljä vuotta kauemmin on pohdittu.

– Onko Biden tarpeeksi voimakas jatkamaan? Onko hänestä Trumpille vastukseksi? Ja toisin päin: Kuinka vakuuttava Trump on tarjotessaan vaihtoehdon? Onko hän kannattajilleen tarpeeksi aggressiivinen, mutta ei liian sekopäinen?

Saarikoski huomauttaa, että monelle amerikkalaiselle presidentinvaaleissa kyse ei ole asiakysymyksistä. He tietävät, mitä Trump ja Biden edustavat.

– Tässä on kysymys enemmän siitä, kuinka paljon he luottavat ja kuinka paljon he intuitiivisesti kokevat ehdokkaiden edustavan itseään ja omaa maailmankuvaansa.

Biden ja Trump kohtaavat uutiskanava CNN:n väittelyssä perjantaiaamuna kello neljä Suomen aikaa. Ylen Yhdysvaltoihin perehtynyt ulkomaantoimittaja Ilmari Reunamäki seuraa väittelyn Ylen verkkosivuilla.

Tikalta podisarja

Ylen vaalitiimin ytimessä on Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Iida Tikka. Tikka on kiertänyt viime kuukaudet eri puolilla Yhdysvaltoja etsimässä vastausta kysymykseen, miksi presidenttiehdokkaina ovat jälleen Joe Biden ja Donald Trump.

– Olen selvittänyt nimenomaan sitä, mitkä ovat ne isot kehityskulut, jotka ovat johtaneet vaaliasetelmaan, ja mitä koko Yhdysvaltain demokratialle on tapahtumassa, Tikka kertoo.

Tikan reportaaseista syntyy Mureneva maa -podcast-sarja, jonka jaksoja Yle alkaa julkaista syyskuun lopussa.

Ulkomaantoimittaja Jenny Matikainen puolestaan on käynyt Eagle Passissa Meksikon ja Yhdysvaltain rajalle selvittämässä yhtä kuumimmista vaalikysymyksistä: maahanmuuttoa. Rajan yli tuli pikkukaupunkiin vuodenvaihteessa jopa tuhat ihmistä päivässä.

– Olemme tavanneet paljon ihmisiä ja kysyneet heiltä, mitä mieltä he ovat tästä asiasta ja voivatko presidenttiehdokkaat ratkaista asian, jota monet kutsuvat kriisiksi, Matikainen sanoo.

Matikaisen reportaasit julkaistaan Ylen verkkosivuilla vaalien alla.

Matikainen ja Tikka kertovat suunnitelmistaan alla olevalla videolla:

Lisäksi Yhdysvaltain vaaleja seuraavat syksyn aikana tiivisti Ilmari Reunamäki ja Washingtonissa toimittaja Juri von Bonsdorff. Bonsdorff osallistuu vahvasti Bidenin ja Trumpin ensimmäisen tv-väittelyn sekä Trumpin oikeudenkäyntien uutisointiin. Lisäksi Bonsdorffilta on tulossa juttukokonaisuus nuorista äänestäjistä.

Saarikoski lähtee vaa’ankieliosavaltioihin

Laura Saarikoski lähtee kesän aikana paikan päälle Yhdysvaltoihin ja tekee sieltä vaalireportaaseja Ylen verkkosivuille ja televisioon. Hän kertoo haluavansa selvittää, mitä amerikkalaiset oikeasti ajattelevat.

– Lähden hyvin innokkaana vaalikentille katsomaan, mitä Yhdysvalloissa on tapahtunut. Amerikkalaista mediaa seuraamalla on vaikea päästä selville siitä, mitä siellä tapahtuu. Media on niin jakautunutta. Siksi on olennaista mennä itse paikan päälle ja suurkaupunkien ulkopuolelle.

Saarikoski aikoo vaa’ankieliosavaltioihin, joissa presidentinvaalit ratkaistaan. Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat valitsijamiesvaalit, ja kussakin osavaltiossa eniten ääniä saanut ehdokas saa osavaltion kaikki valitsijamiehet. Viime vaaleissa vaa’ankieliä ovat olleet muun muassa Nevada, Arizona, Michigan ja Pennsylvania.

Saarikoski nostaa esille kolme isoa kysymystä, jotka häntä vaalikentillä erityisesti kiinnostavat.

– Yksi on se, onko Trumpin šokkiefekti laantunut. Minusta tuntuu, että ihmiset ovat tottuneet hänen retoriikkaansa kahdeksassa vuodessa. Monista hänen mielipiteistään on tullut enemmän valtavirtaa, mikä näkyy myös kannatusluvuissa, Saarikoski arvioi.

– Toinen on, mikä demokraatteja vaivaa. Yhdysvaltojen taloudella menee todella hyvin, ja sen pitäisi sataa istuvan presidentin laariin. Miten on mahdollista, että näin hyvin taloudessa pärjännyt presidentti on näin suurissa vaikeuksissa Trumpia vastaan?

Hän epäilee, että demokraatit saattavat toistaa saman virheen kuin vuoden 2016 presidentinvaaleissa, jolloin Hillary Clinton oli demokraattien presidenttiehdokas.

– Varsinkin nuoret äänestäjät ovat kriittisiä Bidenia kohtaan, koska he haluaisivat edistyksellisemmän tai vasemmistolaisemman ehdokkaan. Siksi nuoret saattavat jäädä kotiin tai äänestää kolmannen puolueen ehdokasta, mikä hyödyttää Trumpia.

Vuoden 2016 vaaleissa demokraattinuorten suosikki oli pohjoismaista hyvinvointivaltiota ihannoiva Vermontin senaattori Bernie Sanders, joka puhui ilmaisen koulutuksen ja kattavan terveydenhuollon puolesta.

– Kolmas on se, onko Yhdysvallat enää kiinnostunut kansainvälisen suurvalta-aseman säilyttämisestä vai onko se käpertymässä ulko- ja talouspolitiikassaan sisään päin?

– Sillä on merkittäviä vaikutuksia Suomen turvallisuudelle, jos Yhdysvallat on vähemmän kiinnostunut Natosta ja Euroopan maiden puolustamisesta, Saarikoski sanoo.

Yhdysvaltain-raportoinnistaan palkittu Laura Saarikoski on Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja. Hän myös kirjoitti Yhdysvaltain-vuosinaan yhdessä puolisonsa Saska Saarikosken kanssa kirjan Trump – Mies kuin Amerikka.

Alla oleva grafiikka kertoo, mitä Yhdysvaltain presidentinvaaleissa tapahtuu lähikuukausina.