Identiteettiään etsivälle keskustalle ensi kevään alue- ja kuntavaalit ovat oivallinen tilaisuus terävöittää puolueen profiilia, johon tulevan puheenjohtajan kannattaa tarttua, arvioi politiikkaa ja yhteiskuntaa käsittelevän MustReadin päätoimittaja Erkka Railo Ylen aamussa.

Keskusta valitsee tänä viikonloppuna Jyväskylässä järjestettävässä puoluekokouksessa itselleen uuden puheenjohtajan. Ehdolla puheenjohtajaksi ovat entinen puolustusministeri Antti Kaikkonen ja toisen kauden kansanedustaja Tuomas Kettunen. Kaikkosta pidetään selkeänä ennakkosuosikkina uudeksi puheenjohtajaksi.

Railon mukaan taloutta sopeuttava hallitus on joutunut tekemään sote-palveluiden puolella kovia ratkaisuja. Hallitus muun muassa suunnittelee yöpäivystysten lakkauttamista ympäri Suomea. Terveyspalveluiden toiminta eri alueilla tulee olemaan vaalikevään keskeisimpiä vaaliteemoja, mikä sopii Railon mukaan keskustalle hyvin.

– Tämä on periaatteessa kymmenentuhannen taalan paikka profiloitua siinä, että puolustetaan alueiden palveluita puolueena.

Puolueen keskeisin ongelma on kuitenkin yhä se, että maaseudun äänenkannattajana nähty puolue ei ole onnistunut nostamaan kannatustaan alati kasvavissa Etelä-Suomen suurissa asutuskeskuksissa. Esimerkiksi vuoden 2023 eduskuntavaaleissa keskusta sai Uudenmaan vaalipiirin 37 kansanedustajapaikasta vain kaksi.

Railon mukaan keskustalla olisi nyt ainutlaatuinen tilaisuus modernisoida itseään. Muista oppositiopuolueista erottuva ideologinen linja ja pitkä aika tuleviin eduskuntavaaleihin antavat tilaa muutokselle.

– Kymmenen vuotta Juha Sipilän suuren vaalivoiton jälkeen pitäisi vihdoin löytyä se tie, jota kautta keskusta voi tulevaisuudessakin voittaa vaaleja, Railo linjaa.

Keskustan kannattaa kosiskella kaupunkilaisia metsänomistajia

Railon kanssa samoilla linjoilla keskustan identiteettihaasteista on myös Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Theodora Helimäki.

Keskustan asemoituminen nimensä mukaisesti puoluekentän keskelle on mahdollistanut yhteistyön viime vuosina niin oikeiston kuin vasemmistonkin kanssa.

– Toisaalta tämä häilyvyys on poistanut sitä vahvaa identiteettiä, joka keskustalla on pitkään ollut, Helimäki arvioi.

Helimäen mukaan keskustalle ei riitä kannatuksen kannalta enää se, että se edustaa vain pienen maatalousyrittäjän etuja. Sen sijaan esimerkiksi kasvavissa kaupungeissa asuvien metsänomistajien joukko voisi olla puolueelle otollista äänestäjäkuntaa.

– Miten tuodaan nämä intressit yhteen tulee olemaan heidän haasteensa tulevina vuosina.