Soiten hallintokriisiin saadaan selvyys aikaisintaan juhannusviikolla.
Aluehallituksen puheenjohtajiston erottamista puntaroiva tilapäinen valiokunta tarvitsee vielä aikaa asian käsittelyyn. Valiokunnan puheenjohtaja Pasi Kanniaisen (kesk.) mukaan ratkaisua ennen 27.5. pidettävää aluevaltuuston kokousta ei ennätetä tehdä eli aluevaltuuston on kokoonnuttava ylimääräiseen kokoukseen todennäköisesti juhannusviikolla.
Valiokunta ei ole vielä kuullut puheenjohtajistoa, tai päättänyt kuullaanko asiassa muita henkilöitä. Kuulemisista päätetään 15.5. pidettävässä kokouksessa.
Kanniainen arvioi, että kuulemiset järjestetään todennäköisesti kirjallisena. Vastauksille pitää varata aikaa kaksi viikkoa. Kanniainen ei vielä osaa sanoa, saadaanko valiokunnan työ päätökseen yhdessä kokouksessa kuulemisten jälkeen vai tarvitaanko esityksen tekemiseen useampia kokoontumisia.
Valiokunnan on hankittava myös aluehallituksen lausunto asiaan, ennen kuin se voidaan viedä valtuuston käsiteltäväksi.
Käytännössä kyse on aluehallituksen puheenjohtajan Sari Innasen (kesk.) luottamuksesta, suurin valtuustoryhmä keskusta kääntyi omaa puheenjohtajaansa vastaan helmikuun lopulla.
Syynä olivat hyvinvointialuejohtaja Minna Korkiakoski-Västin eroon liittyvät tapahtumat.