Yhdysvaltain korkein oikeus ottaa käsiteltäväkseen entisen presidentin Donald Trumpin väitteet, joiden mukaan hänelle kuuluu syytesuoja tapauksessa, joka koskee yrityksiä kumota vuoden 2020 vaalitappio.

Aiemmin vetoomustuomioistuin torjui Trumpin väitteet syytesuojasta ja totesi, ettei kyseiselle tulkinnalle löydy perusteita sen paremmin ennakkotapauksista, historiasta kuin perustuslaistakaan. Trump valitti päätöksestä korkeimpaan oikeuteen.

Trump on toistuvasti vaatinut, että presidentillä on oltava täysi laillinen koskemattomuus, jotta tämä voi suorittaa tehtäviään ilman ”pelkoa rangaistuksesta”.

Korkein oikeus aloittaa kuulemiset asiasta huhtikuun 22. päivä alkavalla viikolla. Oikeus tekee päätöksensä asiasssa todennäköisesti kesäkuun loppuun mennessä.

Yhdysvaltain kongressitalo vallattiin tammikuun 6. päivänä vuonna 2021. Valtauksen tarkoituksena oli estää presidentinvaalien tuloksen vahvistaminen ja pitää vallassa vaalit hävinnyt Trump. Trumpin puolustuksen mukaan hänelle kuuluu syytesuoja, koska Trump oli tapahtumien aikaan presidentti.

Texasin yliopiston oikeustieteen professori Steve Vladeck sanoo CNN:n haastattelussa, että korkeimman oikeuden tuoretta päätöstä voidaan pitää Trumpille voittona, vaikka korkein oikeus päättäisikin aikanaan, ettei Trumpilla ole syytesuojaa. Näin siksi, että kongressivaltausta koskeva oikeudenkäynti lykkääntyy jälleen 3-5 kuukaudella.

– Se on melko suuri voitto Trumpille, vaikka hän lopulta häviäisi tapauksen, totesi Vladeck.

Jos korkein oikeus olisi kieltäytynyt ottamasta Trumpin väittämää syytesuojaa käsittelyyn, olisi Trumpin vaalipetosväitteitä koskeva oikeudenkäynti palautunut takaisin alemmalle oikeusasteelle, joka olisi ratkaissut jutun todennäköisesti ennen marraskuuta, jolloin Yhdysvalloissa järjestetään presidentinvaalit.