Yhdysvaltain korkein oikeus päätti eilen keskiviikkona ottaa käsittelyyn Donald Trumpin väitteen, että hänellä on maan entisenä presidenttinä syytesuoja teoista, joita hän teki presidentinvirassa.

Trumpia vastaan on nostettu neljä rikossyytettä, joista kolme koskee hänen presidenttikautensa aikaisia tekoja.

Trumpin ja hänen asianajajiensa mukaan presidentillä tulee olla syytesuoja, koska ilman sitä hän joutuisi virkauransa jälkeen jatkuvasti pelkäämään oikeusjuttuja, joita voitaisiin nostaa jopa kostoksi.

Nyt vireillä olevat neljä syytekokonaisuutta, joissa on kymmeniä alakohtia, ovat Trumpin mielestä todiste syytesuojan tärkeydestä. Hän sanoo syytesuojan sisältyvän myös maan perustuslakiin.

Keskeisin syyte häntä vastaan on nostettu pääkaupungissa Washington D.C:ssä.

Syytteen mukaan Trump oli osallinen yritykseen muuttaa vuoden 2020 presidentinvaalien tulos. Yritys huipentui 6. tammikuuta 2021 tapahtuneeseen väkivaltaiseen kongressitalon valtaukseen.

Trumpin mukaan häntä ei voida syyttää tapahtuneesta syytesuojan vuoksi.

Mitä korkein oikeus päätti?

Korkein oikeus ilmoitti tutkivansa, nauttivatko – ja jos, niin missä määrin – edelliset presidentit koskemattomuutta rikossyytteiltä, jotka koskevat heidän presidenttinä tekemiään päätöksiä.

Korkein oikeus totesi, ettei kyseessä ole kannanotto alempien oikeusasteiden päätöksiin.

Tapauksen käsittely alkaa korkeimmassa oikeudessa 22. huhtikuuta alkavalla viikolla. Oikeudenkäynti vaalituloksen muuttamisesta on jäissä, kunnes asia on päätetty. Alun perin vaalitulos-oikeuskäsittelyn oli määrä alkaa 4. maaliskuuta.

Milloin ratkaisu tulee?

Korkeimman oikeuden toimintatapoihin kuuluu, että kevätkaudella käsittelyyn tulleet tapaukset ratkaistaan kesätaukoon mennessä, eli kesäkuun lopussa tai heinäkuun alussa.

Trumpia vastaan nostettuja oikeusjuttuja hallinnoiva erikoissyyttäjä Jack Smith on yrittänyt kiirehtiä oikeuskäsittelyjä, jotta kansalaisilla olisi kaikki Trumpia koskeva oleellinen tieto marraskuun presidentinvaaleihin mennessä.

Periaatteessa korkein oikeus voi ratkaista asian nopeastikin. Esimerkiksi vuoden 1974 Watergate-skandaalin ratkaisu tuli 16 päivässä.

Uutistoimisto AP:n mukaan ratkaisu voi tulla nopeasti, mikäli korkeimman oikeuden yhdeksän tuomaria ovat asiasta yhtä mieltä.

Jos taas tuomarit – tai jotkut heistä – katsovat, että entiset presidentit nauttivat tietynlaista syytesuojaa joissakin asiayhteyksissä, voi käsittelyaika venyä pitkäksikin.

Tällöin tuomarien on tehtävä monimutkaisia rajanvetoja, jotka vaikuttaisivat mahdollisiin oikeudenkäynteihin tulevaisuudessa.

Miten käsittely vaikuttaa Trumpin muihin oikeudenkäynteihin?

Yhdysvaltain oikeuskäytännön mukaisesti henkilöä vastaan voi olla aktiivisessa vaiheessa vain yksi oikeuskäsittely kerrallaan. Koska Trumpia vastaan on nostettu neljä mittavaa syytekokonaisuutta, oikeusistuimilla on ollut hankala työ sovittaa aikataulut yhteen.

Seuraava oikeuskäsittely alkaa 25. maaliskuuta. Se koskee pornotähti Stormy Danielsille maksettuja ”hyssyttelyrahoja”.

Trumpin epäillään väärentäneen yrityksensä kirjanpitoa välttääkseen presidentinvaalikampanjansa aikana kiusallista julkisuutta. Mahdollinen syytesuoja ei siis koskisi tätä tapausta, koska Trump ei ollut tuolloin presidentti.

Jos Trump todetaan syylliseksi, hän saattaa saada jopa vankeusrangaistuksen. Asiantuntijat pitävät Danielsin tapausta kuitenkin heikoimpana Trumpia vastaan nostetuista syytteistä.

Jotta vankeustuomio tulisi, syyttäjien olisi todistettava, että kirjanpitorikoksella yritettiin peitellä vakavampaa rikosta, vaalilakien rikkomista.

Danielsin tapauksen käsittely vienee noin kuukauden.

Muut syytteet Trumpia vastaan koskevat salaisten asiakirjojen laitonta hallussapitoa Mar-a-Lagon asunnossa Floridassa sekä yritystä muuttaa vaalitulos Georgian osavaltiossa.

Tässä vaiheessa on epäselvää, voivatko nämä oikeusjutut edetä niin kauan kuin mahdollinen syytesuoja on käsittelyssä.

Trump voi joka tapauksessa vedota korkeimman oikeuden käsittelyyn ja viivyttää muiden juttujen etenemistä.

Mitä seuraamuksia korkeimman oikeuden käsittelyllä on?

Alemman oikeusistuimen mukaan Trumpin vaatimukselle ei ollut perusteita maan oikeuskäytännössä, historiassa eikä perustuslain tekstissä tai tausta-aineistossa.

Jos korkein oikeus päättää, että presidentillä on täysi syytesuoja, olisi se mullistava muutos Yhdysvaltain oikeusjärjestelmään. Aiemmissa käsittelyissä Trumpin asianajajat ovat vihjanneet, että presidentillä saattaisi jopa olla oikeus murhauttaa poliittisia vastustajiaan.

Jos korkein oikeus hylkää Trumpin syytesuoja-vaatimuksen kesä-heinäkuun taitteessa, muut jutut pääsisivät jatkumaan. Syyttäjät sopisivat niiden aikataulutuksesta.

Vaalituloksen muuttamisyritystä koskevaa oikeuskäsittelyä johtava tuomari Tanya Chutkan antanee syyttäjille ja puolustukselle kolme kuukautta aikaa valmistautua oikeudenkäyntiin. Tällä tavoin se pääsisi juuri käyntiin ennen marraskuun 6. päivän vaaleja.

Monet asiantuntijat ovat jo arvelleet, etteivät Trumpia vastaan nostetut kovimmat syytteet ehdi oikeuteen ennen vaaleja. Yhdysvaltain oikeusjärjestelmä antaa myös syytetylle paljon mahdollisuuksia viivyttää käsittelyä, ja Trumpin on todettu käyttävän kaikki keinot.

Trumpin vaalikampanjan kannalta on tärkeää, ettei hän saa ainakaan vankeustuomiota.

Hänen ehdokkuutensa jakaa republikaanipuoluetta. Vaikka hän on nyt suosituin ehdokas, monet republikaaniäänestäjät ovat ilmoittaneet, etteivät äänestäisi häntä, jos hän todella saisi rikostuomion.

Trumpin vastustajat ovat pelänneet, että presidentiksi päästyään hän saattaisi yrittää lakkauttaa itseensä kohdistuvat tutkinnat tai jopa armahtaa itsensä.

Demokraattipiireissä huolta herättää korkeimman oikeuden koostumus. Siihen kuuluu nyt yhdeksän tuomaria, joista kuutta pidetään konservatiivisena ja kolmea liberaalina. Konservatiiveista kolme on Trumpin itsensä nimittämiä.

Yhdysvaltain korkein oikeus nauttii erittäin korkeaa arvostusta. Sille olisi hyvin vahingollista, jos Trumpista aikanaan tehtävä päätös voitaisiin tulkita puolueelliseksi.

Lähteet: AP, Reuters, AFP