Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläs Mikko Hautala on pyrkinyt Donald Trumpin puheille, uutisoi amerikkalaislehti The New York Times.

Lehden lauantaina julkaiseman artikkelin mukaan Hautala on halunnut vakuuttaa mahdollisen presidenttiehdokkaan siitä, että Suomella on Naton uutena jäsenenä annettavaa sotilasliitolle. Lehti perustaa tietonsa kahteen nimettömään lähteeseen, jotka ovat tietoisia käydyistä keskusteluista.

Kansainvälisen politiikan asiantuntija, toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä Nordic West Officesta pitää luonnollisena Suomen pyrkimyksiä esittää Yhdysvalloille näkemystä, jonka mukaan Suomi on tärkeä kumppani sekä sotilaallisesti että poliittisesti.

– Mikäli suurlähettiläs on ollut suoraan yhteydessä Trumpiin, pidän sitä hyvänä asiana. Mutta mikään ei ole normaalia silloin, kun puhutaan Trumpista. On epävarmaa, mitä hän tekisi (Naton suhteen).

– On mahdollista, että Trump tulee valituksi, ja että Yhdysvallat vetäytyy Natosta. Tältä varalta Suomella pitää olla suunnitelma B, Penttilä arvioi.

Yhdysvaltojen vetäytymistä Natosta Penttilä itse pitää kuitenkin epätodennäköisenä.

Hautala vahvistaa olleensa yhteydessä

Suurlähettiläs Mikko Hautala ei vastannut Ylen haastattelupyyntöön sunnuntaina. Sen sijaan hän vahvistaa olleensa yhteydessä Trumpiin kommentoimalla New York Timesin uutista Facebook-sivullaan.

Hautala sanoo, että yhteydenpito on ”diplomatiassa ns. normihommaa”. Hän kirjoittaa lisäksi muun muassa, että Suomen intressien ajaminen vaatii toimintaa niin hallinnon kuin opposition suuntaan. Donald Trumpin hän laskee kuuluvaksi tällä hetkellä oppositioon.

Hautala muistuttaa, että Trump ei vielä ole edes presidenttiehdokas.

Eurooppalaisia diplomaatteja on alkanut huolestuttaa Yhdysvaltojen ulkopolitiikan suunta, mikäli Trump valitaan maan presidentiksi ensi vuonna pidettävissä vaaleissa.

Aikaisemmalla presidenttikaudellaan Trump arvioi ulkosuhteita lähinnä sen kautta, mitä välitöntä hyötyä niistä voisi olla Yhdysvalloille.

2000-luvulla Yhdysvaltojen strategiseksi haastajaksi on noussut Kiina, mutta Washington käyttää edelleen paljon varoja Naton ja eurooppalaisen turvallisuuden tukemiseen.

Kampanjasivujen kryptisellä lauseella voi olla kaksi merkitystä

Tämä saattaa muuttua, mikäli Trump valitaan uudelleen Yhdysvaltojen presidentiksi. Juuri kukaan ei kuitenkaan tunnu tietävän, millaista ulkopolitiikkaa Trump tulee lopulta ajamaan, NYT raportoi.

Mahdollinen presidenttiehdokas on itse sanonut suunnitelmistaa kovin vähän.

– Meidän on saatettava loppuun Naton tarkoituksen ja tehtävän uudelleenarviointi, Trumpin kampanjasivuilla todetaan lyhyesti.

Penttilän mielestä lause voi tarkoittaa tarkoittaa kahta asiaa: Eurooppa ottaa enemmän vastuuta omasta puolustuksestaan ja että Eurooppa osallistuu voimakkaammin Yhdysvaltojen politiikan tukemiseen myös Aasiassa.

– Ja osallistuu erityisesti Kiinan patoamiseen, jos sellaista tarvitaan, Penttilä lisää.

Epätietoisuus onkin saanut useat eurooppalaiset diplomaatit ja ajatushautumoiden edustajat ottamaan yhteyttä Trumpin kampanjatiimiin ja ehdokkaaseen itseensä, NYT kertoo.

– Tärkein vaikutus Trumpin kaudella Euroopan ulkopoliittiseen ajatteluun oli, että Euroopassa huomattiin, että kaikissa olosuhteissa ei välttämättä voi luottaa siihen, että Yhdysvallat olisi kaikissa tilanteissa Euroopan apuna. Tämä oppitunti tuli Euroopalle selväksi, Penttilä analysoi.

10.12.2023 kello 17:15 lisätty Penttilän kommentit ja muokattu otsikko

Kello 18:53 lisätty Hautalan Facebook-kommentit