Koronapotilaiden määrä tehohoidossa on kasvanut viimeisen kolmen viikon aikana melko jyrkästi, kertoo anestesiologian ja tehohoidon professori Matti Reinikainen Kuopion yliopistollisesta sairaalasta.

Tällä hetkellä Suomessa on koronan vuoksi tehohoidossa kaikkiaan 27 potilasta.

Lukema saa Reinikaisen hieman huolestuneeksi.

– Edellisen kerran koronapotilaita on teho-osastoilla ollut näin paljon kevättalvella 2022. Jos tämä nousutrendi jatkuu, niin eipä aikaakaan, kun olemme sellaisessa tilanteessa, että kapasiteetti on lujilla, Reinikainen toteaa.

Kyky lisätä tehohoidon kapasiteettia on heikko

Erityisen huolissaan Reinikainen on henkilöstön riittävyydestä.

– Meidän valmiutemme on joiltakin osin heikompi kuin keväällä 2020 siinä mielessä, että sairaalat kärsivät henkilökuntapulasta ja kyky lisätä esimerkiksi tehohoitokapasiteettia on heiveröinen.

Mikäli koronapotilaiden määrä teho-hoidossa jatkaa kasvuaan, on Reinikaisen mukaan turvauduttava jälleen kerran ei-kiireellisen leikkaustoiminnan rajoittamiseen, jotta henkilökuntaa riittää akuuttitilanteisiin.

– Se on tietenkin erittäin valitettava ratkaisu, koska se on omiaan kasvattamaan hoitojonoja entisestään.

Muiden tehohoitoa tarvitsevien hoito alkaa Reinikaisen mukaan vaikeutua viimeistään siinä vaiheessa, kun koronapotilaiden määrä koko maan tasolla nousee 50 potilaaseen.

Koronavirusta on nyt paljon liikkeellä ympäri Suomen ja se näkyy erityisen hyvin jätevesiseurannassa.

Tehohoidon potilaat jakautuvat eri tavalla kuin aiemmin

Tehohoidon tilanne poikkeaa monista epidemian aiemmista vaiheista siltä osin, että potilaat jakautuvat nyt varsin tasaisesti ympäri maata.

– Yksittäisillä teho-osastoilla ei ole ollut ylikuormitustilanteita. Sen vuoksi epidemiatilanne ei ole tehohoidon näkökulmasta vielä näyttäytynyt erityisen rajuna, vaikka koko maan luvut ovat huolestuttavalla tasolla, Reinikainen sanoo.

Toisaalta tasainen jakautuminenkin voi muodostua ongelmaksi potilasmäärien mahdollisesti kasvaessa.

– Jos potilasmäärät kasvavat monessa paikassa samanaikaisesti, tilannetta ei voida ratkaista potilassiirroilla teho-osastolta toiselle, kuten aiemmin, epidemian kuumimmissa vaiheissa on tehty, Reinikainen pohtii.

Taustalla on lähes aina jokin pitkäaikaissairaus

Matti Reinikainen kertoo, että tehohoitoa vaativa koronainfektio ei ole suuresti muuttunut. Edelleen ongelmana on vaikea keuhkojen toimintahäiriö, joka edellyttää hengityskonehoitoa.

Sen sijaan potilaissa näkyy muutos.

– Tehohoitoa vaativa potilas on nykyisin tyypillisemmin vähän iäkkäämpi kuin epidemian alkuvaiheessa. On varsin yleistä, että hänellä on jokin sellainen pitkäaikaissairaus, jossa sairaus itsessään tai sen edellyttämä lääkehoito aiheuttavat vastustuskyvyn heikkenemistä. Nykyisin on harvinaista, että ihminen päätyisi tehohoitoon ilman merkittäviä pitkäaikaissairauksia.

Reinikaisen mukaan terveydenhuollossa ei varmasti osattu ennustaa tällaista korona-aaltoa. Yhtä vaikeaa on ennustaa sen etenemistä jatkossa.

– Epidemian aiemmissa vaiheissa on useaan otteeseen nähty tämän tyyppinen tilanne, että potilasmäärät kasvavat voimakkaasti muutaman viikon ajan ja sitten yks kaks kasvu pysähtyy ja siirtyy laskevalle uralle. Emme voi tietää.