Norjalaismediat uutisoivat eilen maan hiihtohuippujen koronatartunnoista. Supertähti Johannes Hösflot Kläbo joutui lähtemään Italiasta korkeanpaikan leiriltään suunniteltua aiemmin ja antoi positiivisen koronanäytteen kotiin päästyään.

Naisten maailmancupin kokonaiskilpailun viime vuonna voittanut Tiril Udnes Weng antoi positiivisen koronanäytteen viime viikolla naisten maajoukkueen korkeanpaikan leirin päätyttyä.

Suomen olympiakomitean ylilääkäri Maarit Valtonen sanoo, että koronavirusta on nyt paljon liikkeellä.

– Varuillaan on syytä olla. Kukaan hiihtäjistä ei halua sairastua, kun kisakausi painaa päälle, Valtonen toteaa.

Hän muistuttaa, että suurimmalla osalla ihmisistä koronatartunta on tavallisen flunssan tapainen.

– En ole ”vuoteenoma”, mutta en tervekään, Kläbo kommentoi oloaan norjalaislehti VG:lle.

Kläbon ja Wengin kisaaminen marraskuun koitoksissa on uhattuna. Maailmancup alkaa Rukalla 24.–26.11.

– Beitostölen ja Ruka ovat aiempaa epävarmempia, mutta katsotaan, miten nopeasti pääsen eroon tästä hevonpaskasta, Kläbo sanoi VG:lle.

Suomen hiihtojoukkue on tunnollinen

Valtonen kertoo, että niin koronavirukselta kuin muiltakin tartunnoilta pyritään välttymään koronapandemian alkuajoilta tutuilla keinoilla.

– Väkijoukkoihin ei kannata mennä, jos niitä voi välttää. Maskia kannattaa käyttää, jos väkijoukkoihin menee, ylilääkäri kertoo esimerkin.

Hän sanoo, että Suomen hiihtojoukkue on todella sitoutunut tauteja ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin. Valtosen mukaan Suomen joukkueen terveystilanne on hallinnassa, ja urheilijat pyrkivät toimimaan tarkasti välttääkseen tartunnat.

– Kaikkea ei voi välttää ja huono tuurikin voi käydä, mutta hiihtäjät tekevät kaikkensa välttääkseen tartunnan, Valtonen arvioi.

Norjassa on säikäyttänyt myös yhdistetyn ykköstähden Jarl-Magnus Riiberin saama rinovirus. Vuosia lajia hallinnut Riiber ei varmuudella aloita kisakauttaan Beitostölenissä.

– En ole koskaan yskinyt niin paljon kuin viimeisen kahdeksan viikon aikana, Riiber kertoi Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle.

Lajin supertähti aloitti harjoittelun sairastelujen jälkeen lokakuun puolivälissä, ja harjoittelee nyt päivittäin. Riiber ehti jo huolestua, pilasiko sairastelu hänen keuhkonsa lopullisesti, kun yskänpuuskia tuli aamuin ja illoin.

Riiber avaa näillä näkymin kautensa Rukan maailmancupissa. Perheensä hän näkee seuraavan kerran vasta Lillehammerin maailmancup-kilpailujen jälkeen joulukuun alkupuolella. Kokonaisuudessaan hän on erossa perheestään yhdeksän kuukautta, jotta välttyisi uusilta sairastumisilta.

– Se on raskasta. Toivon, että meillä on kiva joulu ja uusivuosi yhdessä, tyttölapsen isä sanoi NRK:lle.

Valtonen painottaa, että Suomen hiihtojoukkue pyrkii välttämään kaikkia tartuntoja, esimerkiksi influenssaa.

– Otamme influenssavirustestit käyttöön, kun influenssaepidemia alkaa. Kausi-influenssarokote on erittäin tärkeä urheilijoille ja taustahenkilöille, Valtonen kertoo.

Hän sanoo, että testit ovat osa epidemian hallintaa, myös koronaviruksen osalta. Valtonen painottaa, että testin tekeminen on tärkeää lievienkin oireiden ilmaannuttua.

– Ja jos virus todetaan, on joukkueeseen paluu suunniteltava sen mukaan, Valtonen avaa kokonaisuutta.