Koronan syysaalto on meneillään Suomessa. Kyseessä on jälleen uusi muunnos viruksesta, josta näyttää tulleen ehkä pysyvä riesa.
Sairaalat joutuvat jälleen venymään, koska korona on otettava huomioon myös muiden sairauksien hoidossa. Esimerkiksi Mikkelin keskussairaalassa koronapotilaita on jo nyt enemmän kuin pahimpaan pandemia-aikaan ja maan suurin hyvinvointialue Pirkanmaa nosti valmiustasoaan koronan takia. Korona leviää myös palvelutaloissa.
Tilannetta vaikeuttaa se, että THL:nkin mukaan riskiryhmien ja ikäihmisten koronarokotukset on aloitettu liian myöhään. Syksyn rokotukset päätettiin hoitaa kerralla pistämällä influenssa- ja koronarokotteet yhtä aikaa – resurssipulan takia. THL:stä kerrotaan, että monet ovat kysyneet yleisen maskisuosituksen perään, mutta sellaista ei ole nyt tulossa.
Ykkösaamun haastattelussa on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin infektiotautien ylilääkäri Asko Järvinen. Suora haastattelu TV1:ssä, Yle Radio 1:ssä ja Yle Areenassa kello 10.05. Haastattelijana Seija Vaaherkumpu.
Infektiotautien ylilääkäri Asko Järviselle voit lähettää kysymyksiä sähköpostiosoitteella tv1.ykkosaamu@yle.fi tai allaolevalla lomakkeella.