Koronatilanne on ollut Kainuussa pitkin syksyä vaihteleva. Ajoittain tämä on näkynyt myös koronapotilaiden osastohoidon lisääntyneenä tarpeena ja henkilöstön koronainfektioista johtuneina sairauspoissaoloina, kertoo ylilääkäri Ritva Kanervo Kainuun hyvinvointialueelta.

– Koronatilanne on kuitenkin huomattavasti rauhallisempi kuin esimerkiksi vuoden 2022 kevättalvella. Potilaiden oirekuva on pääosin lievää ja he pärjäävät tavanomaisella osastohoidolla, Kanervo kertoo.

Tuoreimpien tietojen mukaan vuodeosastohoidossa on Kainuussa 25 koronapotilasta, joista 18 on hoidossa ensisijaisesti koronainfektion takia. Tehohoidossa ei ole yhtään potilasta.

Kanervon mukaan Kainuun keskussairaalan kapasiteetti on riittävä ja hoitopaikkoja voidaan tarvittaessa lisätä.

– Hoitopakkojen radikaalissa lisäämisessä haastavinta tällä hetkellä olisi osaavan henkilöstön saatavuuden ongelmat, Kanervo toteaa.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.