Koronatapausten määrä on nelinkertaistunut Varsinais-Suomen alueella lokakuussa.
TYKSin infektiolääkäri Harri Marttilan mukaan laboratoriovarmistettuja koronatapauksia on todettu viimeisen viikon aikana 172, kun vielä kuukausi sitten luku oli noin 40.
Samansuuntaisia kasvulukuja koronatapauksissa on todettu myös pääkaupunkiseudulla. Lisäksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) jätevesiseurannassa näkyy koronatapausten määrän kasvu.
Valtaosa tapauksista todetaan ikääntyneillä.
Tänään perjantaina TYKSin sairaaloissa oli 15 koronapositiivista hoidossa. Myös terveyskeskuksissa on koronapotilaita, mutta hoitoa tarvitsevien potilaiden määrä näillä osastoilla ei ole TYKSin infektiolääkäri Harri Marttilan tiedossa. Tehohoitoa tarvinneita koronapotilaita ei ole Marttilan mukaan syksyn aikana ollut.
Influenssan ja RS-viruksen aiheuttamia tapauksia ei ole vielä juurikaan todettu Varsinais-Suomessa.
– Influenssan ja RSV:n aika koittanee vasta myöhemmin niin, että ensin RSV-tapaukset lähtevät nousuun ja sen jälkeen A-influenssa. Saapa nähdä koittaako meille HUS:n lääkärin maalailema ”triplaepidemia” vai tulevatko nämä epidemiat sittenkin peräkkäin. Reippaasti on kuitenkin flunssakausi taas tänä vuonna alkanut, Marttila kertoo sähköpostitse.