Republikaaneja edustava Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneen puhemies Kevin McCarthy sanoi tiistaina, että hän määrää virkasyytetutkinnan aloitettavaksi demokraattipresidentti Joe Bidenista tämän perheen liiketoimien vuoksi.
McCarthy sanoi, että edustajainhuoneen tutkinnassa Bidenin perheen ympäriltä on paljastunut ”korruption kulttuuri”.
Tutkinnasta vastaa edustajainhuoneen komitea. Tutkinnan päätteeksi edustajainhuone päättää, nostaako se Bidenia vastaan varsinaisen virkarikossyytteen.
Republikaaneilla on niukka enemmistö edustajainhuoneessa.
Jos syyte nostetaan, tuomiosta päättää kongressin ylähuone eli senaatti. Tuomio edellyttää sitä, että sen puolesta äänestää kaksi kolmannesta senaattoreista. Jos Biden tuomittaisiin, hän joutuisi eroamaan tehtävistään.
Tuomio on hyvin epätodennäköinen, koska enemmistö senaattoreista on demokraatteja.
Monet republikaanit raivostuivat, kun tuolloin demokraattienemmistöinen edustajainhuone asetti kahdesti republikaanipresidentti Donald Trumpin virkasyytteeseen vuosina 2019 ja 2021.
Senaatti vapautti Trumpin syytteestä molemmilla kerroilla.
Syytökset liittyvät Bidenin poikaan
Biden voitti Trumpin vuoden 2020 presidentinvaaleissa. Nyt Biden pyrkii uudelle kaudelle ensi vuoden vaaleissa.
Republikaanit syyttävät nyt Bidenia siitä, että ollessaan varapresidentti vuosina 2009–2017 tämä hyötyi poikansa Hunter Bidenin ulkomailla tekemistä liiketoimista.
Toistaiseksi republikaanit eivät ole esittäneet perusteluja väitteilleen.
Nuoremman Bidenin entinen bisnestuttava sanoi edustajainhuoneen kuulemisessa, että Hunter möi ”illuusiota” pääsystä vallan äärelle, kun hänen isänsä oli varapresidentti, selviää viime kuussa julkaistusta litteroinnista.
Valkoinen talo on sanonut, että tutkinnalle ei ole perusteita. Biden on pilkannut republikaaneja mahdollisesta virkasyytteestä.
Trump ja kovan linjan republikaanit vaativat virkasyytettä
Demokraatit ovat pyrkineet esittämään republikaanien puheet virkasyytteestä yrityksenä harhauttaa julkinen huomio pois Trumpiin kohdistuvista neljästä erillisestä rikossyytteestä.
Trump tavoittelee republikaanien presidenttiehdokkuutta ensi vuoden vaaleihin.
Trump on painostanut republikaaneja, jotta nämä yrittäisivät saada poistettua Bidenin presidentinvirasta.
Useat kovan linjan republikaanit ovat sanoneet, että he eivät äänestä tiettyjen tärkeiden lakialoitteiden puolesta, jollei McCarthy käynnistä virkasyytetutkintaa Bidenista.
Yhdysvaltain perustuslaki antaa kongressille vallan asettaa liittovaltion viranomaisia virkasyytteeseen, mukaan lukien presidentin, maanpetoksesta, lahjonnasta ja muista ”suurista rikoksista ja väärinkäytöksistä”.
Lähteet: AP, Reuters