Kolumni
Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa
Tässä yhtenä päivänä sain itseni kiinni haaveilemasta, että kunhan Ukraina saisi Venäjän työnnettyä pois alueeltaan, niin tilanne rauhoittuu ja palaa pikkuhiljaa johonkin suurin piirtein entiseen. Sitten realisti minussa astui esiin: typerä, typerä ajatus. Ikävyyksiä riittää vielä kenties vuosikymmeniksi.
Optimisti-minä oli harhautunut demokratian aikakäsitykseen, mutta sota Ukrainassa noudattaa diktaattorin aikaa.
Ukrainassa ja muuallakin maailmassa käydään nyt kamppailua kahdenlaisessa ajassa. Demokraattisessa ajassa ikävistä asioista halutaan päästä irti mahdollisimman nopeasti. Valtaan äänestetään mielellään uudet päättäjät, jotka kertovat, että on aika siirtyä ikävistä asioista eteenpäin. Tämä riippumatta siitä, ovatko ikävät asiat itse siirtyneet yhtään mihinkään. Usein eivät.
Diktaattorin aika toimii toisin. On varaa odotella, uhraten verta ja rautaa sodan jumalille. Odotella sitä, kun demokratiassa ihmiset väsyvät sotimiseen ja sen hintaan. Vaaleissa demokratian kansalaiset sitten ilmaisevat väsymyksensä ja vaihtavat johtajiaan – jotka sitten päästäkseen eroon ikävistä asioista hyväksyvät senkin, että diktaattorit käyttäytyvät kuten käyttäytyvät.
Vuonna 2024 nämä kaksi aikakäsitystä kohtaavat poikkeuksellisen selvästi kansainvälisessä politiikassa. Heti tammikuun puolivälissä valitaan Taiwanin presidentti. Kiina on reagoinut Taiwanin vapaiden vaalien tuloksiin ennenkin jyrkästi. Valittava presidentti on yksi palanen jännittyneiden suhteiden pelissä. Samaan aikaan Kiinassa presidentti Xi Jinping toki on varmistanut itselleen käytännössä elinikäisen vallan
Sitten on vuorossa muutama vähemmän tärkeä välinäytös.
Omat presidentinvaalimme ovat tammikuun lopussa. Se ei heilauta ajan vaakaa mihinkään suuntaan. Maaliskuussa olisi pitänyt olla myös Ukrainan presidentinvaalit, mutta maan laki kieltää niiden pitämisen sotatilan aikana.
Sitten jännite jo taas vähän nouseekin.
Hyökkääjällä, Venäjällä, on presidentinvaalit syksyllä. Toki Venäjän vaalit ovat demokraattisesta näkökulmasta varsin viitteelliset, mutta se ei tarkoita, etteivätkö ne olisi silti tärkeät diktaattorille. Ei hän muuten olisi vaivautunut järjestämään koko näytöstä niin monissa vaaleissa.
Tulos siis tiedetään jo nyt. Venäjän presidentti Vladimir Putin on pysynyt ja pysyy vallassa niin halutessaan. Kuvaavaa on, että kun Putin nousi valtaan vuosituhannen vaihteessa, Yhdysvaltojen presidentti oli Bill Clinton, Ranskan Jacques Chirac, brittien pääministeri Tony Blair ja Saksan liittokansleri Gerhard Schröder. Useimmilla heistä on ollut jo monta seuraajaa.
Mutta ihan ilman jännitettä Venäjällä ei presidentistä äänestetä. Presidentin lähipiiristä on vihjailtu, ettei oikein ole järkeä pitää vaaleja Putinin valtavan suosion takia. Se voi olla myös merkki siitä, että vaalien kannattavuutta epäillään, koska ne ovat kuitenkin aina myös mahdollisuus osoittaa mieltään. Sellaiseen ei tilanteen hankaluuden takia oikein ole varaa.
Mutta sitten koittaa totuuden hetki, jossa demokratian ja diktaattorin ajat ottavat mittaa toisistaan ihan tosissaan: Yhdysvaltain presidentinvaalit. Niistä on hyvin todennäköisesti tulossa uusintaottelu Joe Bidenin ja Donald Trumpin välillä.
Kremlissä uskotaan, tai ainakin toivotaan, Trumpin uudelleenvalinnan pelastavan heidät.
Jos Trump voittaa, sillä todennäköisesti on hyvin ikäviä seurauksia demokraattiselle maailmalle – Suomi mukaan lukien.
Hyvin perustellusti on esitetty arvioita, että Kremlissä uskotaan, tai ainakin toivotaan, Trumpin valinnan pelastavan heidät. Trump on uhonnut lopettavansa Ukrainan sodan vuorokaudessa. Yleisesti pelätään, että Trumpin ”nopea lopetus” tarkoittaisi käytännössä Ukrainan pakottamista rauhaan Venäjän ehdoilla.
Tuoreessa muistissa ovat Trumpin edellisen presidenttikauden hinku ”diilauksiin” ja voimapolitiikkaa ajavien diktaattorien ihailuun. Kun Trump ja Putin tapasivat Helsingissä 2018, Yhdysvalloissa tyrmistyttiin, miten nikottelematta Trump nieli Putinin selitykset, että Venäjä oli syytön yrityksiin puuttua Yhdysvaltain presidentinvaalikamppailuun. Kohu sai Trumpin pyörtämään puheensa myöhemmin.
Niin ikään muistissa on, kuinka Trump uhkaili Yhdysvaltojen jättävän Naton, jos muut jäsenmaat eivät osallistu enemmän puolustusliiton kustannuksiin. Tai se, kuinka hän yritti kiristää Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyä aseavulla käynnistämään ilman perusteita tutkinnan kilpakumppanin Joe Bidenin ja tämän perheenjäsenen toimista.
Siksi juuri nyt Kremlissä odotetaan, että demokratian kello käy ja vallanpitäjä lännessä vaihtuu. Sama taktiikka on auttanut Putinin pälkähästä aiemminkin.
Ensi vuonna meillä demokratioissa on uusia tai uudelleen valittuja johtajia, mutta Venäjä ja Kiina ovat edelleen yhä enemmän valtaa hamuavia autoritaarisia maita. Toivon, että jokainen demokratiassa äänestävä tajuaa sen.
Janne Riiheläinen
Kirjoittaja uskoo demokratian voittoon, mutta tietää sen vaativan kärsivällisyyttä.
Voit keskustella kolumnista 23.8. kello 23.00 asti.