Floridan kuvernööristä Ron DeSantisista povattiin vielä alkuvuodesta jopa Yhdysvaltain seuraavaa presidenttiä. Nyt DeSantisin täytyy olla huolissaan, katkeaako hänen kampanjansa lento jo ennen vaalivuoden alkua.
Republikaanit alkavat äänestää omasta presidenttiehdokkaastaan tammikuussa alkavissa esivaaleissa. Kisasta on ennakoitu pitkään entisen presidentin Donald Trumpin ja DeSantisin kaksinkamppailua.
Hehkutus DeSantisin ympärillä ehti kasvaa jatkuvasti parin viime vuoden ajan. Hän oli kuin Trump, mutta ilman Trumpin painolastia: nuorempi, hillitympi ja tehokkaampi.
DeSantis oli kuvernöörinä osoittanut pystyvänsä edistämään trumpilaista politiikkaa käytännön tasolla. Hän on 44-vuotias ja voittanut viime vuonna kuvernöörivaalin vakuuttavalla kannatuksella.
Tie presidentiksi vaikutti olevan auki. Alkuvuodesta parhaimmillaan 40 prosenttia republikaaneista kannatti DeSantisia presidenttiehdokkaaksi.
Nyt DeSantisin kannatus on vajonnut alle 15 prosenttiin.
Mitä Floridan nousevalle tähdelle tapahtui?
DeSantis aikaili onnensa ohi
DeSantis aloitti presidenttikampanjansa asteittain kuvernöörin virka-asunnostaan käsin.
DeSantis runnoi Floridassa aktiivisesti läpi konservatiivisia lakeja muun muassa abortti- ja koulupolitiikkaan liittyen. Hän profiloi itseään maan kovimmaksi poliitikoksi kulttuurisodassa liberaaleja vastaan ja julisti usein, kuinka ”Floridassa woke-ideologia kuolee”.
Tällä tavoin DeSantis haastoi myös itse Trumpia. Hänen täytyi vain osoittaa republikaaneille edistävänsä asioita Trumpia tehokkaammin. Teot saisivat puhua kovempaa kuin sanat.
DeSantis kuitenkin panttasi kampanjansa virallista avausta kesään asti. Trump puolestaan oli avannut kampanjansa jo aikoja sitten, välittömästi viime marraskuun välivaalien jälkeen.
Åbo Akademin tutkijatohtori Oscar Winberg arvioi, että DeSantis teki aikaillessaan virheen.
– Välivaalit menivät republikaaneilta heikosti, mutta DeSantisin ympärillä oli kova hype. Siinä vaiheessa DeSantis ei lähtenyt kisaan mukaan, mutta Trump lähti. Siten Trump pystyi jäädyttämään koko kentän, Winberg sanoo.
Winbergin mukaan Trumpin nopea kampanja-avaus hiljensi nopeasti oikeistomediassa hetken aikaa käydyn keskustelun Trumpin heikkouksista.
Kevään ja kesän mittaan Trumpia vastaan on nostettu useita eri rikossyytteitä niin liittovaltion tasolla kuin kahdessa eri osavaltiossakin. Trump on sulauttanut oikeusjutut vaalikampanjansa osaksi ja väittänyt kaikkia syytteitä poliittiseksi ajojahdiksi.
Trump-show oli taas alkanut, ja yhtäkkiä DeSantis huomasi huomion hänen ympäriltään kaikonneen.
DeSantisin kampanjatiimi ei ole vakuuttanut
Toukokuun lopulla DeSantis avasi vihdoin kampanjansa yrittäjä Elon Muskin juontamassa tapahtumassa viestipalvelu Twitterissä (nykyinen X). DeSantisin suuresta hetkestä muodostui kuitenkin farssi, sillä keskustelijoiden puhe pätki ja välillä lähetys katkesi kokonaan.
Kampanjan avaus symboloi DeSantisin kesää. Hän on panostanut kampanjointiin sosiaalisessa mediassa, mutta siellä huomiota ovat herättäneet lähinnä jatkuvat kompuroinnit.
Kesäkuussa kampanjatiimi jakoi videon, jossa DeSantis esitettiin muun muassa American Psycho -elokuvan sarjamurhaajan Patrick Batemanin rinnalla. Heinäkuussa jaettiin puolestaan video, jossa DeSantis oli aseteltu keskelle natsisymboliikasta tuttua Mustan auringon tunnusta.
DeSantis antoi potkut videon jakaneelle työntekijälle, mutta mielikuva on jäänyt: DeSantisin kampanjatiimi vaikuttaa koostuvan netissä aikaansa viettävistä radikaaleista, joilla ei ole kokemusta presidenttikampanjan pyörittämisestä.
Nettikömmähdysten lisäksi DeSantisin kampanja on tuhlannut rahojaan vauhdilla. Esimerkiksi pelkkiin lentoihin yksityiskoneilla on palanut kesän aikana 1,5 miljoonaa dollaria. Rahapulan häämöttäessä DeSantis irtisanoi heinäkuussa lähes puolet kampanjatiimistään. Viime viikolla myös kampanjapäällikkö Generra Peck sai potkut.
DeSantis häviää kampanjointitaidoissa Trumpille
DeSantisin presidenttihaaveet nousevat tai kaatuvat Iowan osavaltiossa, josta republikaanien esivaalit alkavat. Voitto ensimmäisessä osavaltiossa voisi osoittaa Trumpin olevan haavoittuvainen.
DeSantis on keskittänyt kampanjaväkensä Iowaan, ja hän on luvannut kiertää osavaltion jokaisen piirikunnan läpi. DeSantisin ongelma on kuitenkin ilmeinen karisman puute. Hän ei näytä viihtyvän lainkaan tavatessaan tavallista kansaa.
Kampanjoinnin kiusallisuutta on noussut kuvaamaan hetki, jolloin DeSantis huomautti jäähilejuomaa nauttivalle lapselle, että limsassa on paljon sokeria.
– DeSantis ei ole ehdokas, joka olisi luonteva perinteisissä kampanjatilaisuuksissa, Winberg sanoo.
Winberg ajattelee, että DeSantisin kuherruskuukausien aikana hänestä rakennettiin kuva, jossa hän oli Trump, mutta ilman heikkouksia.
– Siinä hetkessä unohdettiin, että hänellä ei koskaan ollut Trumpin vahvuuksiakaan.
DeSantis teki puolueestaan arviointivirheen
DeSantisin heikkojen kampanjointitaitojen lisäksi hänen kannatustaan laskee ilmeinen syy. DeSantisin ajama tiukka oikeistopolitiikka ei olekaan niin suosittua.
– DeSantis katsoi Trumpin suosiota äärioikealla ja uskoi, että kulttuurisotaan kannattaa lähteä mukaan ihan täysillä, Winberg sanoo.
Winberg viittaa esimerkiksi DeSantisin aborttipolitiikkaan. Keväällä DeSantis allekirjoitti Floridaa koskevan lain, jolla kiellettiin abortit kuudennen raskausviikon jälkeen.
Trump puolestaan ei ole koskaan vetänyt tiukinta mahdollista linjaa aborttikysymyksessä tai laajemmin sosiaalipolitiikassa. Trump on kampanjoidessaan kritisoinut DeSantisia liian oikeistolaiseksi ehdokkaaksi, joka vie ihmisiltä heidän sosiaaliturvansa.
– Trump sanoo, että vahva julkinen sektori on hyvästä, kunhan hyödyt tulevat omien kannattajien taskuun, Winberg sanoo.
Winbergin mukaan tilanne kuvaa Trumpin nauttimaa erityisasemaa. Trump on niin selvä amerikkalaisen oikeiston symboli, että hän voi ajaa ajoittain myös vasemmistolaisempaa linjaa, eikä kukaan silti epäile hänen oikeistolaisuuttaan.
DeSantis joutuu puolestaan todistelemaan oikeistolaisuuttaan ajamalla Trumpista oikealta ohi. Tämä ei kuitenkaan näytä tehoavan äänestäjiin.
The New York Timesin tuoreessa kyselytutkimuksessa ainoastaan noin 30 prosenttia republikaaneista vastasi, että budjettivajeen supistaminen on tärkeämpää kuin sosiaaliturvan tason pitäminen ennallaan. Täyttä aborttikieltoa kannatti myös vain noin 20 prosenttia republikaaneista.
– Monet ehdokkaat vuosien mittaan ovat tehneet saman arviointivirheen, Winberg sanoo.
DeSantis myötäilee liikaa Trumpia
Republikaanien ensimmäinen vaaliväittely käydään keskiviikkona Milwaukeessa. DeSantis toivoo väittelyiden tuovan vihdoin nostetta hänen kampanjalleen, mutta kärjessä porskuttava Trump ei halua edes osallistua väittelyyn.
Trump ei suostu sitoutumaan väittelyn ehtoon, jossa lupaudutaan tukemaan republikaanien lopullista ehdokasta. Trump onkin suunnitellut väittelyn päälle omaa kilpailevaa tapahtumaa.
– DeSantis haluaisi päästä lavalle Trumpin kanssa haastamaan häntä tv-kameroiden edessä. Trumpin ei tarvitse sinne lähteä, jos hän ei halua, koska hänen kannattajansa ovat sitä mieltä, että hänen ei tarvitse, Winberg sanoo.
Väittelyt antavat silti DeSantisille mahdollisuuden hyökätä Trumpia vastaan. Winbergin mukaan viimeistään nyt DeSantisin pitäisi lopettaa arkailu ja sanoa, että hän pystyy voittamaan vaalit.
– Täytyisi sanoa, että herranjestas Trump on ollut kaksi kertaa ehdolla presidentiksi ja kummallakaan kerralla hän ei saanut äänienemmistöä.
DeSantis on kuitenkin hankalassa asemassa, sillä Trump on valehdellut viime vaaleista lähtien olleensa vaalien todellinen voittaja, ja suuri osa republikaaneista uskoo häntä.
– Koko puolueelle on vaikea paikka, kun on vuosia menty mukaan Trumpin valheisiin ja nyt pitäisi sitten kääntyä ja sanoa, että Trump hävisi.
Myös DeSantis on myötäillyt pitkään Trumpin valheita. Julkisuuteen vuotaneen kampanja-asiakirjan perusteella DeSantis suunnittelee väittelylavalla hyökkäämisen sijaan puolustavansa Trumpia.
Viime viikolla DeSantis kuitenkin totesi haastattelussa, että ”totta kai hän hävisi”.
– Tässä vaiheessa on vähän liian myöhäistä, Winberg sanoo.
Winberg arvioi Trumpin lopulta hyötyneen siitä, että republikaanien esivaaleista muodostui jo varhain mielikuva kaksintaisteluna, jossa muilla ehdokkailla ei ole sijaa.
– Aika aikaisin päätettiin, että tämä on Trump vastaan DeSantis -kisa. Nyt nähdään, että sellaisessa DeSantis ei pärjää.
DeSantis olisi monelle republikaanille sopiva, järkiperäinen valinta presidenttiehdokkaaksi – mutta häntä ei rakasteta kuin Trumpia.
– Monelle DeSantis sopisi esimerkiksi varapresidentiksi, mutta se ei käy, että hän haastaa sankarin, Winberg sanoo.
Voit keskustella aiheesta sunnuntaihin 20.8 kello 23.00 asti.