Puolustusministeri Antti Häkkästä presidenttiehdokkaaksi kannattaneet kokoomuksen piirit vakuuttavat, ettei valintaprosessi jäänyt kaivelemaan.
Kokoomuksen puoluehallitus päätti eilen maanantaina pyytää entistä pääministeriä Alexander Stubbia presidenttiehdokkaaksi.
Samalla puolueen puheenjohtaja, pääministeri Petteri Orpo ilmoitti, että ehdokkaasta ei järjestetä neuvoa-antavaa jäsenäänestystä.
Mediatietojen mukaan aiemmin Häkkäsen puolesta liputtivat ja äänestystä toivoivat kokoomuksen piireistä ainakin suurin eli Uusimaa sekä Lappi, Häme ja Kaakkois-Suomi.
Ainakaan julkista jälkipyykkiä ei haluta kuitenkaan valintaprosessista käydä.
Häkkänen oli kertonut harkitsevansa ehdokkuutta vakavasti. Hän ilmoitti kuitenkin puoluehallituksen päätöksen jälkeen, että tukee Orpon päätöstä.
Häkkäsen oman piirin puheenjohtaja: ”Nyt mennään eteenpäin”
Kaakkois-Suomi on Häkkäsen oma piiri. Puheenjohtaja Jussi Virsunen kertoo, että piirihallitus kävi keskustelua aiheesta.
– Päätimme totta kai tukea oman alueemme erittäin osaavaa henkilöä. Pohdimme myös sitä, että jäsenäänestyksessä saataisiin lisätietoa kannatuksesta.
Puoluehallitus, jossa Virsunen itsekin on, päätyi kuitenkin yksimielisesti pyytämään Stubbia ehdokkaaksi.
Virsunen vakuuttaa, ettei presidenttiehdokkaan valinnasta jäänyt mitään hampaankoloon. Jossittelu on hänen mielestään turhaa.
Virsusen mukaan puoluehallituksessa käytiin ”erittäin hyvä ja monipuolinen keskustelu” mahdollisista presidenttiehdokkaista. Hän pitää hyvänä, että puoluehallitus päätyi olemaan yksimielisesti presidenttiehdokkaan takana.
– Nyt mennään eteenpäin.
Myöskään Hämeessä ei haluta käydä jälkipyykkiä
Hämeen piiri olisi niin ikään kannattanut neuvoa-antavaa jäsenäänestystä. Piirihallituksen enemmistö kannatti Häkkästä presidenttiehdokkaaksi.
– Hän on näkynyt ja kiertänyt täällä aika paljon. Kun on haistellut ilmaa, hän on ollut Hämeen alueella hyvin suosittu, kuvaa piirin puheenjohtaja Mika Järvinen.
Järvisen mukaan mikään ei prosessissa jäänyt kuitenkaan kaivelemaan. Stubb olisi hänen mielestään hyvä presidentti.
– Päätös on tehty, hän summaa.
Lapin piirin varapuheenjohtaja Antti Kaarlela sanoo, että presidenttiehdokkaan valintaa on odotettu varsin pitkään.
– Nyt päästään tekemään innolla vaalityötä, kun ehdokas on tiedossa.
”Häkkänen olisi ollut erinomainen presidenttiehdokas”
Yle ei tavoittanut Uudenmaan piirin puheenjohtajaa Heikki Vestmania haastatteluun.
Varapuheenjohtaja Jussi Koskinen sanoo, että jäsenäänestys olisi herättänyt yleistä mielenkiintoa kokoomuksen presidenttiehdokkuutta kohtaan ja tuonut esiin ehdokkaiden linjat.
– Olen sitä mieltä, että Häkkänen olisi ollut erinomainen presidenttiehdokas. Toisaalta kun hän ei ole presidenttiehdokkaana, hän on käytettävissä muihin puolueen luottamustehtäviin. Hän on tulevaisuudessa mahdollinen erinomainen ehdokas kokoomuksen puheenjohtajaksi.
Siksi valintaprosessista ei jäänyt Koskiselle asioita hampaankoloon.
Hän olisi kuitenkin toivonut, että valintaprosessi kokonaisuudessaan aikatauluineen sekä kiinnostuneet ehdokkaat olisivat olleet tiedossa jo aiemmin.
Stubb ei ole vielä vahvistanut halukkuuttaan lähteä ehdokkaaksi. Hänen oletetaan vastaavan pyyntöön myöntävästi tiedotustilaisuudessaan huomenna keskiviikkona.
Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 16. elokuuta 2023 kello 23:een saakka.