PEKING Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu vierailee heinäkuussa Kiinassa. Tarkempaa ajankohtaa ei ole vielä kerrottu, mutta Israelin hallitus on vahvistanut vierailun.
Presidentti ja puoluejohtaja Xi Jinping isännöi kesäkuun alussa näyttävästi palestiinalaisten presidenttiä Mahmud Abbasia. Myös Netanjahun odotetaan saavan pompöösin vastaanoton Pekingissä.
Vierailu kummastuttaa eri puolilla maailmaa. Taustalla on jännitteitä niin Yhdysvaltain ja Kiinan kuin nykyisin myös Yhdysvaltain ja Israelin välillä.
Ukraina arvostelee veljeilystä Putinin kanssa
Israelissa oppositio epäilee vierailun heikentävän Israelin ja Yhdysvaltain suhteita. Myös monet asiantuntijat kyseenalaistavat sen järkevyyden.
Kiinalla ja Israelilla on ollut vuosien saatossa paljon eripuraa. Kiina kannattaa palestiinalaisten omaa valtiota, jonka pääkaupunki olisi Itä-Jerusalem. Viime aikoina maiden välejä on koetellut esimerkiksi Kiinan ja Iranin suhteiden lämpeneminen.
Netanjahun hallituksen Ukraina-politiikka on ollut häilyvää. Israel ei ole pyynnöistä huolimatta antanut Ukrainalle aseapua.
Ukrainan Tel Avivin suurlähetystö arvosteli hiljattain ankarasti Israelia veljeilystä Vladimir Putinin Venäjän kanssa.
Kiina on pysytellyt erossa Ukrainan konfliktista, mutta se on pitänyt yllä strategista kumppanuussuhdetta Venäjään.
Biden ei ole halunnut tavata
Netanjahu nousi viime joulukuussa kolmatta kertaa pääministeriksi. Hän on siitä lähtien odottanut turhaan kutsua Valkoiseen taloon.
On poikkeuksellista, ettei presidentti Joe Biden ole esittänyt Netanjahulle kutsua. Tiivis yhteydenpito on tähän asti kuulunut Yhdysvaltain ja Israelin liittolaissuhteisiin.
Yhdysvallat pitää Netanjahun ajamia muutoksia Israelin oikesjärjestelmään demokratian vastaisina.
Netanjahu joutui keväällä taipumaan ja lykkäämään uudistuksia viikkoja kestäneiden mielenosoitusten ja yleislakkouhan jälkeen. Wall Street Journalin haastattelussa hän sanoi luopuvansa kiistellyimmästä, korkeimman oikeuden asemaa heikentävästä uudistuksesta.
Xi ottaa PR-hyödyn irti
Xin odotetaan hyödyntävän vierailua ainakin Yhdysvaltojen näpäyttämiseksi.
Suurvaltojen välinen nokittelu on saanut viime kuukausina vaarallisia piirteitä. Maiden asevoimat ovat olleet lähellä törmäystilanteita Taiwanin salmessa ja Etelä-Kiinan merellä.
Viime viikolla Kiina lähetti Washingtoniin virallisen vastalauseen sen jälkeen, kun Biden oli kutsunut Xitä diktaattoriksi.