Porin matkailutulo oli viime vuonna suurempi kuin koskaan 13 vuoden seuranta-ajanjaksolla. Matkailu toi Poriin noin 154 miljoonaa euroa välitöntä tuloa.

Nousuun ovat vaikuttaneet esimerkiksi Yyterin vetovoimaisuus sekä luontomatkailun ja kotimaan matkailun lisääntyminen, kerrotaan kaupungin tiedotteessa. Myös hintatason yleinen nousu näkyy luvuissa.

Rauman seudullakin matkailu on palautumassa koronasta, mutta ei ole kaupungin tiedotteen mukaan vielä päässyt pandemiaa edeltävälle tasolle.

Välitön työllisyys matkailutoimialalla on sekä Porissa että Raumalla vähentynyt huomattavasti pandemiaa edeltävistä ajoista, sillä koronan aikana osaajia lähti alalta.

Matkailun työllistävä vaikutus Satakunnassa oli viime vuonna noin 1 270 henkilötyövuotta.

Luvut käyvät ilmi Matkailutulo ja -työllisyys Satakunnassa 2022 -tutkimuksesta.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta

Korjaus 21.6.2023 klo 6.36: Matkailu toi Porin 154 miljonaa ei 254 euroa, kuten uutisessa aiemmin kerrottiin.